torstai 12. lokakuuta 2017

Hulmuavat helmat

Olen onnistunut tuhoamaan lähes kaikki omat kankaani kaapista, joten ennen ompeluleiriä selailin paniikissa nettikauppoja tarkoituksena löytää jostain yhdestä paikasta mahdollisimman monta kivaa kangasta, että posteihin ei uppoaisi kovin paljoa rahaa. Päädyin tekemään yhdet isommat tilaukset Noshille sekä Käpyselle. Käpysen paketti postitettiinkin supernopeasti, mutta Noshin pakettia jouduin ruuhkan vuoksi jännityksellä odottamaan perjantaihin, eli samaan päivään milloin leiri alkoi. Onneksi leiripaikassa oli pesukone, joten sain loputkin kankaat esipesuun ennen leikkomista!


Käpysellä ihastuin näihin vesivärimäisiin kankaisiin ja tämä ORBS oli sellainen, että en oikein tiennyt, että onko tämä kamala vai ihana :D Mietin myös vähän tuon mustan kestoa pesuissa, mutta se suoriutui koneesta ulos mallikelpoiseisesti, eikä mustaan tullut haitua eikä se haalistunut. Tämä on kaiken lisäksi vielä luomua.


Halusin tehdä tästä frillamekon, mutta vain yhdellä pidemmällä frillalla, kuten esimerkiksi siinä Noshin uudessa Hulmu (?)-mekossa. Helma on piirretty kellona ja yhdistettu paitaosaan. Frillan helman huolittelin rullapäärmeellä.


Viia halusi näyttää kamerallekin, että miten hienosti tällainen kellohelma pyörii! Mitä enemmän kangasta olen katsellut, sen kivemmaksi se on muuttunut! Siinä on myös niin montaa väriä, että sen kanssa on helppo yhdistää vaikka minkävärisiä alaosia. Kangas sopii kivasti tähän malliin, vaikka ympyrät katkeavatkin tuossa sauman kohdalla.


Paitaosa on tehty Ottobren Mint-paitakaavalla, joka on yksi lemppareistani Viialle. Hieman olisi saanut olla ihonmyötäisempi, mutta hyvä näinkin. Kuvissa mekko on ollut jo hoitopäivän päällä, joten rinnuksissa saattaa olla vähän jotain epämääräistä ruokatahraa....


2 kommenttia:

  1. Siis mikä ompeluleiri?? En oo tienny että järjräestetään.. Tänä syksynä aloitin ompelun kerran viikossa pidettävällä kurssilla ja on kyllä huhuippukolme tuntia kuluu hujauksessa ja kotona oottaa innolla lapsen päikkäri aikoja😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on oman pienen ompeluryhmän kanssa tapana pitää kaksi kertaa vuodessa "ompelulanit" eli vuokrataan tila missä voidaan yöpyä ja mennään isolla porukalla ompeleen koko viikonlopuksi! Ihan huippua! :)

      Poista