torstai 31. elokuuta 2017

Vaaleanpunainen collegemekko

Kaupallinen yhteistyö Nosh / kangas saatu

Kävin eilen ystävän luona Nosh-kutsuilla. Siellä tuli puheeksi erään toisen vieraan kanssa, että mistä saan ideat lastenvaatteisiin, mitä ompelen. Olen Facebookissa eräässä lastenvaateryhmässä, mihin ihmiset paljon postaavat eri merkin lastenvaatteita ja laittavat kattavasti kuvia uusimmista dropeista. Niistä nappailen idean sieltä ja toisen täältä tai vaikka bongaan jonkun kivan värin ja mallin, jotka sopivat yhteen. Kuulun myös ompeluryhmiin, mitkä ovat myös aika iso inspiraation lähde. Ne kun ovat täynnä todella lahjakkaita ompelijoita! Itse olen sellainen melko peruspertsan tekijä. Oma mielikuvitus ei ole järin hyvä enkä omista kovinkaan hyvää värisilmää.  Pinterestistä bongailen myös ideoita ja laitan talteen ja joskus käytän tai sitten tyydyn vain ihastelemaan.


Joskus kankaasta syntyy erittäin vahva visio siitä, mitä siitä haluaisi tehdä ja usein toteutan sen. Nykyisin melko moni kangas on huutanut päästä leggareiksi ja niitä onkin syntynyt varmaan eniten lähiaikoina. Toisaalta menevät kyllä tarpeen kun tytöt kasvavat niin kovaa kyytiä. Kirjavista kankaista pyrin tekemään yksinkertaisia vaatteita, mutta yksiväristen kanssa voi puolestaan leikitellä yksityiskohdilla. Punatukka ja kaksi karhua-blogista löydät kattavan listan erilaisista yksityiskohdista, joilla voit piristää yksiväristä (tai miksei kuviollistakin) vaatetta.


Useammassakin syksyn vaatemallistossa olen bongannut paitoja ja mekkoja, joissa etukappaleella on jonkinlaiset silmät. Muistaakseni ainakin Pompin uudessa mallistossa tällainen vaate on ja toisen merkin nimeä en muista. Siitä lähti ajatus tehdä tällainen kiva räpsytinmekko Viiallekin. Tai oikeastaan olin jo päättänyt, että teen tästä Noshin ihanasta vaaleanpunaisesta kankaasta yksinkertaisen collarimekon samalla kaavalla kuin tämän postauksen mekot. Mekko odotti vain sitä lopullista ideaa ja kun se syntyi, ompelin mekon kasaan.


Mekosta tuli (taas) hieman oversize-mallinen, vaikka kaava on kokoa 86cm. Lyhensinkin muka helmaa edelliseen versioon verrattuna, mutta silti kasvunvaraa taitaa olla koko talven edestä. Tätä samaa collaria olen tilannut jo useampaan otteeseen, koska tykkään todella paljon tästä sävystä ja kuten ennenkin olen sanonut, myös paksuudesta. Jos collari on tosi paksua, se sopii minusta käytettäväksi vain pihahuppareihin tai housuihin. Siksi onkin ihana, kun nykyään joustocollegea saa monen paksuisena ja voi valita tämmöisenkin, mikä passaa hyvin mekkoihin ja paitoihin ja on talvella hieman normaalia trikoota lämpimämpi.


Myös kuvissa vilahtavat leggarit on ommeltu Noshin fantasia jc:stä. jota tilasin aluperin näihin omiin jumppahousuihini.  Kangasta taisi olla joku 1,2m ja tein siitä itselleni nuo housut, Veetille collaripaidan ja jämistä vielä nuo Viian leggarit. Riittoisa palanen siis!


Silmät on leikattu Silhouette Portraitilla silityskalvosta, joka on oikeasti mustaa glitteriä, vaikka näyttää ehkä kuvissa pelkältä mustalta. Tykkään tämmöisistä hyvin simppeleistä yksityiskohdista ja ne toimivat mielestäni kauniisti tämän mekon mallin ja värin kanssa.


Nykyisin tämän touhukkaan kaksivuotiaan vaatteita on todella haastava kuvata, koska malli ei ole hetkeäkään paikoillaan! Yleensä saan kuvan siitä, kun Viia juoksee selkä minuun päin pois. En käsitä miten toiset ottavat niin hienoja ja rauhallisen näköisiä kuvia samanikäisistä :) Nyt lahjoin myös mansikoilla, mutta ei sekään oikein toiminut. Kuvassa ei nimittäin ole kamalan kivan näköistä, kun posket pullollaan syö mansikkaa tai lappaa niitä kaksin käsin suuhun, jolloin kädet peittävät kasvon ja kuvattavan yksityiskohdan :D


Jonkun collarimekon voisin kyllä ommella itselleni. Sovitin Nosh-kutsuilla sitä Noshin omaa, pitkää mekkoa, mutta se ei valitettavasti istunut itselle kainaloista ollenkaan, joten voi olla, että joudun ompeluhommiin, mikäli sellaisen mielin itselleni saada.

Mistä te ompelevat lukijat inspiroidutte?

2 kommenttia:

  1. Hauska mekko! Minäkin olen miettinyt collegemekon ompelemista itselleni, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi :) Pinterest, Instagram ja Facebookin ompeluryhmät on itsellenikin suuri inspiraation lähde.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla vähän kans mietinnässä kun en tiedä haluaisinko jonkun asiallisen joka menisi hyvin toimistossakin vai sit ihan jotain perus hupparia pitkänä, jota sitten käyttäis kotona.

      Hauskaa alkavaa viikkoa, kun viikonloppu hurahti jo ohi! :)

      Poista