maanantai 3. heinäkuuta 2017

Pikkulahti kids ja ensimmäiset hellepäivät

Viikonloppuna pääsimme vihdoin täällä pohjoisessakin nauttimaan kunnon keleistä ja varsinkin lauantaina aurinko helli meitä koko päivän. Mies oli töissä viikonlopun, joten me lähdettiin lasten kanssa lauantaina Raaheen Pikkulahti kids-tapahtumaan. Tapahtumasta oli todella huonosti infoa missään. Sen verran sain selville, että siellä oli "jotain ohjelmaa" lapsille. Instagramin puolella kyselin ja sain hieman selville aiempien vuosien agendaa ja sillä perusteella sitten lähdettiin matkaan. Päätarkoitus oli kuitenkin tavata siellä kummityttö äitineen sekä heidän ihan pieni, muutaman viikon ikäinen tyttövauvansa. Edellisenä iltana sain valniiksi pari lahjabodya koossa 56cm, joita jatkoin hieman selkämitasta kestovaippojen vuoksi. Vauva on vielä ihan mini, mutta ovat nämä joskus sopivat. Kankaat löytyivät tilkkukorista.


Melkein tunnin automatka meni nopsaa, kun käväistiin puolimatkassa mökillä äitiäni moikkaamassa ja pidettiin vessatauko. Viia nukkui mökille asti ja isommat touhusivat omiaan. Matka jatkui Raaheen ja loppuajasta takapenkillä alkoi olla jo hieman levotonta väkeä. Raahessa saimme aika näppärästi paikan läheltä tapahtumaa ja käveltiin perille.


Paikalla oli todella paljon väkeä, varmasti osittain myös mahtavan kelin vuoksi! Kaikki tapahtumassa taisi olla ilmaista ja tarjolla oli ruokapuolelta makkaraa ja lättyjä sekä jostain ilmeisesti sai myös tikkujätskejä. Ohjelmaa oli ainakin poniratsastus, paloauto, temppurata, ilmapalloja, kasvomaalausta ja traktoriajelua. Joka paikkaan oli älyttömät jonot ja poniratsastustakin olisi pitänyt jonottaa yli puoli tuntia. Tyydyimme hakemaan pallot, syömään, kiertelemään ja Aava kävi myös tutustumassa paloautoon.




Väenpaljouden vuoksi pienimmät olivat rattaissa, joten mentiin läheiseen puistoon, että hekin pääsivät jaloittelemaan ja purkamaan enrgioita. Puistossa vierähtikin hyvä tovi.






Lopuksi kävimme vielä ostamassa jäätelöt maailman hitaimmalta jätskikiskalta. Aikaa saatiin kulumaan tunteja, vaikka ei mitään kummoista tehtykään. Kiva oli kuitenkin vaihtaa kuulumisia ja nauttia lämpimästä säästä.


Kotimatkalla mentiin vielä mökille syömään savusiikaa ja vesimelonia. Tytöt pääsivät vähän lääräämään vedellä ja Veeti leikkimään papan kanssa. Ajattelin Raahessa lähtiessä, että kaikki varmaan sammuvat heti autoon pitkän pihalla olon jälkeen, mutta mitä vielä! Aava piti kaikki hereillä mölinällään ja nukahti vasta kun oli ajettu joku puoli tuntia. Sitten kohta tulikin herätys kun oltiin perillä mökillä.



Itsekin pääsin paistattelemaan vähän päivää, kun lapset humpsuttivat menemään mummun ja papan kanssa.


Sunnuntaina heräsin hulluna aamulla kuudelta, että ehdin lenkille ennen kuin mies lähti seiskaksi töihin. Vaan olipa mukava käydä lenkillä hiljaisessa kaupungissa ja mukavasti päivä lähti käyntiin! Tuohon aikaan oli jo mukavan lämmin ja aurinkoinen sää ja bongasin matkalla myös kolme leikkisää jänistä sekä siilin.


Aamupäivällä saatiin ystäviä kylään ja käytiin myös järkkäämässä kirpparipöytä. Ruuan ja päikkäreiden jälkeen tehtiin vielä pieni pyöräilylenkki ja käytiin katsomassa miestä töissä. Lapset katsoivat vielä elokuvan ja itse siivosin sillä aikaa työhuoneen kaappeja. Nyt on taas pitkästä aikaa jopa ylimääräistä tilaa, mutta se taitaa olla melko ohimenevä tilanne :)

Vitsi miten paljon nautin, kun oli kerrankin lämmintä ja tarkeni oikeasti kesävaatteilla! Instan puolella kerroinkin jo, että olen todennäköisesti syntynyt ihan väärään maahan, kun nautin niin paljon lämmöstä ja täällä sitä on muutamana päivänä vuodesta :/ Onneksi kesäloma on vasta edessä!


Mitäs teidän viikonloppuun  kuului?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti