perjantai 22. toukokuuta 2015

Toukkapussi made by mummu

Keväällä tein ystävän vauvalle toukkapussin, ensimmäisen laatuaan minun käsistäni. Toisenkin tein, mutta siitä en tainnut muistaa ottaa kuvaa. On kuitenkin samanlainen kuin ensimmäinen, mutta musta-fuksia väritykseltään. Ajattelin, että myös omalle vauvalle olisi kiva saada tuo pussukka, mutta mielenkiinto ei riittänyt kolmannen samanlaisen tekemiseen.


Äitini on innokas kutoja ja tekee mielellään lapsille toiveesta neuleita, joten nakitin hänet puuhaan . Langaksi valitsimme Novitan Puro batikin, joka on kylläkin akryylilanka. Se on mukavan pehmeä, mutta helteellä toki voi olla melko kuuma. Villaa en jotenkin osannut ajatella kesävauvalle, vaikka sekin hengittää, eikä varmasti ole kuuma. Lämpimämmällä ilmalla tuolla pussin alla ei välttämättä tarvitse vaatteita, joten ajattelin pehmeän langan olevan siinä mielessä paras vaihtoehto. Ja Suomen kesä nyt harvoin on yhtä hellettä montaa kuukautta putkeen.


Tuommoinen akryylilanka ei muutoinkaan sovi löysälle käsialalleni, joten siinäkin mielessä äitini toteuttajana oli parempi vaihtoehto. Kuvissa testasin toukkapussia Baby Bornin päälle. Pussista jäi pieni nöttönen lankaa, jonka käytin lähes jokaista metriä myöten tähän pieneen vauvan myssyyn. Ohje Novitan.


Näytti olevan passeli nukelle, jonka päätä en hoksannut mitata. Mutta jos ei mahdu vauvalle, niin onpahan Aavan nukella ainakin nätti pipo jos ei muuta! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti