tiistai 9. syyskuuta 2014

Omituinen sienestäjä

Näin "vanhemmiten" olen kehittänyt tyhmän pakkomielteen sienestämiseen. Itse sienestämisessähän ei ole mitään vikaa, vaan ongelma on ainoastaan siinä, että itse en tykkää sienistä. Sieniä on kuitenkin niin palkitsevaa kerätä suuren kokonsa vuoksi kun vertaa esimerkiksi marjoihin. Muutamalla sienellä täyttää jo helposti ämpärin pohjan. Aiemmin yksin lähimetsästä keräämäni tatit ja haperot pakastin. Josko ne sieltä tulisi käytettyä vaikka makaroonilaatikon sekaan, kun en pelkästään iljennyt niitä syödä.


Sunnuntaina lähdimme kuitenkin äidin ja äidin miehen kanssa sieniretkelle. Paikaksi valittiin Oulaisten Isojärvi, koska sinne oli molemmilla aika lailla sama matka ja me ei olla siellä miehen kanssa koskaan käyty. Isojärvellä kiertää luontopolku ja siellä on useampikin laavu, jolla onnistuu se makkaranpaisto, joka on ainakin Veetille varmasti yksi reissun kohokohtia.



Aava matkasi Manducassa retken ajan ja ilmeisesti on nyt tottunut selässä keikkumiseen, kun ei yhtään äkissyt kyydissä. Nyt onkin käytetty reppua enemmän, joten ehkäpä siihen tottuu. Laavulla päästettiin sitten Aavakin vähän jaloittelemaan eli toisin sanoen istutettiin puolukkamättään viereen ja siitä Aava sitten poimi suoraan varvuista puolukoita suuhunsa...


On se vaan mahtavaa, että asuu täällä "maalla", jossa voi tehdä tämmöisiä huippuja metsäretkiä ilman pitkien matkojen ajamista. Riitää, että kävelee kotonakin oman kadun päähän niin voi lähteä metsään. Veeti ainakin tykkää kovasti olla metsässä ja onhan se vähän vaihtelua normaaliin arkeen. Itse olin nuorempana yli kymmenen vuotta partiolainen, joten metsissä liikkuminen on itsellekin tuttu juttu ja tykkään siitä. Tuolla Isojärvellä meni luontopolku, joka oli reilut neljä kilsaa pitkä eli sopiva vaikka lasten kanssa kierrettäväksi. Veeti kävelee metsässä jo hyvin viisikin kilometriä, joten siihen nähden matka on sopiva. Me kyllä hieman oikaistiin, mutta tuskin kokonaissaldo kauaksi siitä neljästä kilometristä jäi.


Lauantaina käytiin katsomassa puolukoita tuossa ihan lähimetsässä ja kierrettiinkin kävellen semmoinen reitti, mitä ruukaan hiihtää talvella. Viitisen kilometriä sille tuli matkaa ja Veeti juoksi melkein koko matkan meidän edellä menemään. Lopussa juostiin kaikki Veetin perässä ja pakko sanoa, että ihan tosissaan sai päästää menemään, että pysyi perässä! Aika hyvin tuommoiselta pikkunassikalta juosta metsässä moisia matkoja.





Oulaisissa luontopolun varrella oli todella paljon sieniä ja kotiin vein pienen määrän erilaisia rouskuja. Sienisalaatti on ainut sieniruoka melkeinpä mistä tykkään ja se pitää olla tehty rouskuista. Salaatista tuli yllättävän hyvää ja olen popsinut sitä urakalla pari päivää. Äidilleni sanoinkin, että olen hyvää sienestysseuraa, kun mun kanssa ei tartte kilpailla sienistä kun reiluna laitoin kaikki muut sienet rouskuja lukuunottamatta äitin koriin :)


Saa nähdä, että ilkeänkö vielä marjametsään tänä vuonna, kun hirvikärpäset ovat taas vallanneet hoodit. Kahdelta metsäreissulta saldona on onneksi vain kaksi kärpästä niskavilloissa, mutta yhtään enempää en kyllä kestä! :)

2 kommenttia:

  1. Kivoja nuo sieniretket, mutta hirvikärpäset on kauheita. Minäkin tykkään sienestää, mutten syö sieniä missään muodossa. Miehelle ja lapsille onneksi maistuu eikä vatsanväänteitäkään ole tullut kun oon pysytellyt tateissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirvikärpäset menee kyllä inhokkilistalla melko korkealle! Ja se tunne, kun viikon päästäkin tuntuu, että joku ryömii päänahassa! :(

      Poista