sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Löytöjä

Jokin aika sitten oli Kodin ykkösen verkkokaupassa jotain häikkää ja sieltä sai lakanoita järkyttävän halvalla. Tarjous oli -40% kaikista lakanoista ja tarjous tuli myös valmiiksi sivuilla alennettuina olleista lakanoista. Napsautin samantien alesta kuultuani kummallekin lapselle omat muumilakanat. Aavan lakanat jäävät odottamaan kaappiin isompaan peittoon siirtymistä. Fanttilakanat puolestaan ajattelin laittaa pukinkonttiin.


Kolmet lakanat tulivat maksamaan yhteensä 43e, mikä on vähemmän kuin noiden Aavan lakanoiden oikea hinta, sillä ne maksoivat muistaakseni viitisenkymppiä.


Veetin lakanat eivät ehkä olleet ihan omaan mieleen, mutta koska Veetillä on vain yhdet lasten lakanat, otin nämä nyt sitten toisiksi niin on edes vähän lapsekkaammat kuin Optiset omenat, joita yleensä käytetän Veetillä.



Veetillä oli viime viikolla ensimmäistä kertaa Pomp de luxilta tilattu paita päällä niin ajattelin ottaa siitäkin sovituskuvan. Tuo ribbimateriaali oli mukavan tuntoista ja mitoitus täydellinen hoikalle pojalle. Veetillä oli nelivuotisneuvolassa pituutta 109,6cm ja painoa reilut 17kg ja paita ei olisi ainakaan pienempi voinut olla. Kokona on siis 116cm.



Näitä tämän mallin paitoja voin kyllä ostaa jatkossakin eikä hintakaan ollut paha. Aavallekin tilasin yhden vaatteen, ehkä siitäkin tulee sovituskuvaa myöhemmin.


Viime viikon kolmas löytö oli räsymatto leikkimökkiin. Satuin huomaamaan tämän raitamaton käydessäni viime viikolla Kärkkäisellä villalankaostoksilla ja hintalappua kurkattuani nakkasin kärryyn. Hintaa oli nimittäin niinkin paljon kuin 4,9e.


Hyvin sopii tuonne leikkimökkiin pöydän viereen eikä lattia ole ihan niin paljaan näköinen enää.



 Semmoisia löytöjä tällä kertaa. Meillä onkin lasten kanssa ollut viikonloppu ilman isiä, kun mies oli mökkeilemässä Rukalla ja pelaamassa frisbeegolfia. Lauantaina pidettiin kaverin kanssa minilanit meillä ja ommeltiin sen minkä meidän lapsilta pystyttiin. Aamulla ennen kaverin tuloa käytiin vähän hakemassa rekvisiittaa pihalta pieneen kuvassessioon ompelun välissä. Illalla käytiin vielä metsäretkellä Veetin pyynnöstä.

Tänään äitini kävi kylässä ja käytiin taas kävelyllä metsässä, mistä äitini bongasi kangasrouskuja. Koska meillä ei ollut mitään astiaa mukana, käytiin lasten kanssa iltapäiväruuan jälkeen uusi reissu ja haettiin puolen tunnin retken aikana litra sieniä. Illalla sitten keittelin ne ja laitoin suolaan. Nyt lapset on jo nukkumassa ja sain miehenkin takaisin kotiin :) Mitenkäs teidän viikonloppu sujui?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti