sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Against the wind

Se on valmis! Elämäni ensimmäinen itse tehty kevättakki. Ja voi ärsytys, tämä vastusti tosi paljon! Tai no oikeastaan vain vetoketju, sillä lyhensin ketjua ja vedin vahingossa vetimen yli ketjusta, enkä saanut sitä takaisin paikoilleen ja kun mies yritti avuksi vääntää sitä lukkoa auki, niin se napsahti rikki, joten jouduin purkamaan koko hiton valmiin takin vetoketjun osalta ja vaihtamaan ketjua. Lisäksi taskut vetävät kangasta kurttuun, ne ovat eri kohdilla alareunasta katsoen ja alareuna epäonnistui totaalisesti. Vuorikangas on ilmeisesti sen verran kapeampi kuin päällinen, että kääntäessäni tuo päälikangas ruttaantui ja vuorikangas jäi myös liian lyhyeksi, jonka vuoksi tuo alareuna on kiero. Yritin saada sitä nimittäin tuonne taitteen väliin.


Koko takissa on 98 leveys ja 104 pituus.  Kaava siis uusimman Ottobren Against the wind, kuten otsikkokin jo kertoo :)Pitää ottaa vielä sovituskuvia, josko nuo pahimmat virheet eivät näkyisi lapsen päällä ollessa. Kangas Helsingistä asti roudattua EK:n puuvillaa, kiitos vaan Pikkukiiskelle :)
Onneksi kangas oli halpaa, joten sinänsä ei rahallisesti korkealta tiputtu, vaikka tämä ei täydellinen ole. Vuorena on tikkikangasta vanulla, joten kesätakiksi tämä on liian paksu. Ehkä sitä joutuu tekemään ohuemman (ja paremman) kesäksi, jos malli on hyvä. Resorit Pehemiältä ja tähtikangas jotain vanhaa jämää. No, tulipahan tehtyä ja nyt osaan tehdä kuitenkin takin ja tiedän ehkä ensi kerralla ne pahimmat kompastuskivet.

2 kommenttia:

  1. Käyttäjä varmasti arvostaa kuitenkin vaivannäköäsi ja pukee ilolla päällensä :)
    Mustakin tuntuu, että kaikki käsityöni ovat viimeaikona menneet enemmän tai vähemmän mönkään, ilmeisesti tuota on liikkeellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti :) Ärsyttää vain kun ise nyhrää ja nyhrää ja saa vaan sutta aikaiseksi ja toisilla onnistuu aina kaikki! :)

      Poista