keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Leikkihuoneeseen hylly

Taannoisella Ikean reissulla ostettiin muutama tauluhylly, joista yksi hieman isompi päätyi jo meidän makkarin seinälle. Kaksi pienempää ovat odottaneet omaa paikkaansa vaatehuoneen nurkassa pussissa. Vihdoin viime viikolla saatin ne seinälle, kun päätin ensin niille paikan. Muistin myös, että en ole tainnut muistaa laittaa esille tuota virkattua mattoakaan, minkä tein samaan huoneeseen.


Pienet hyllyt pääsivät siis tuonne ikkunan viereen ja nyt jälkikäteen ajateltuna olisi ihan hyvin voinut ottaa ne isommat. No saahan ne joskus vaihdettua. Tekisi mieli myös maalata nuo jollain vähän pirtsakammalla värillä, kuten punaisella tai keltaisella. Tiimarissa oli viime viikolla tarjous, jossa kaikki kehykset oli "ota kolme, maksa 5e", joten hain sieltä kehyksiä ja testasin yhten akryylivärillä maalaamista. En hionut kehystä mitenkään vaan maalasin kaksi kerrosta tuohon vanhan maalipinnan päälle, mutta ihan ok tuli noinkin. Jos hyllyt maalaisi, ne pitäisi varmaan hioa hienolla hiomapaperilla, niin maali tarttuisi paremmin.

Maalattu kehys siis tuo, mistä puuttuu kuva :) Mies vaihtoi meille uuden tulostimen, joka mahtuu piiloon työhuoneen kaappiin ja se on valitettavasti kuvien tulostukseen huonompi kuin vanha, joten ptiää ehkä viritellä se vanha vielä käyttöön ja tulostaa tuonne jokin kiva kuva.


Kuvien kaveriksi pääsivät Veetin säästöpossut ja helistin. Puupankki on kirppislöytö ja papukaijapankki on Pasin mummulasta.


Latialle virkkasin trikookuteesta sinisen maton tällä ohjeella. Tuo trikookude on vaan todella paljon epätasalaatuisempaa kuin ontelokude, joten matosta ei tullut läheskään niin hienon näköinen kuin esim aikaisemmin virkkaamastani Juhannusruusumatosta. Pitäisi näemmä kuitenkin olla pihistelemättä ainakaan noissa matonkuteissa. Tuo trikoo oli nimittäin välillä todella paksua ja välillä ihan villalanganohutta!




Tämmöinen siitä kuitenkin tuli. Kude riitti juuri ja juuri tähän mattoon ja reunan jouduin jättämään ilman koristeita. Matto on halkaisijaltaan myös isompi, mitä ohjeen matto. Olisin halunnut semmoisen ihanan kirkkaan keltaisen, mutta valitetavasti sen väristä kudetta ei ollut saatavilla, joten tein sitten sinisen, kun tuota punaista väriä on huoneessa muussakin muodossa.


Loppuun vielä kuva Veetin ja isin legoaskartelusta, joka on tällä hetkellä esillä lipaston päällä :)








lauantai 23. helmikuuta 2013

Housut vauvalahjaan

 Sain idean ommella vauvalahjaksi tekemääni bodyyn vielä mätsäävät housutkin. Kaavana näissä on Ottobren Little houses koossa 62cm. En tiedä tuliko ehkä hieman liian kirjava setti kokonaisuudessaan, mutta voihan noita pitää eri aikaakin :)


Takana siis tuommoinen sienikaistale pyllyn kohdalla ja edestä pelkkää raitaa ja resoreiden sijasta taas sienikangasta. Laitoin vyötärölle resorin kuminauhan sijasta, koska itse tykkään enemmän resorillisista housuista. Mitenkään tähän päätökseen ei vaikuttanut se, että mulla ei oo koskaan sopivan kokoisia kuminauhoja...

Olen tehnyt samoilla kaavoilla vauvalahjan myös viime vuonna ja se löytyy täältä.


perjantai 22. helmikuuta 2013

Toinen mahdollisuus

Tein jo aikaisemmin yhdet Chillax-housut uusimmasta Ottobresta Veetille (tosin olen ehkä unohtanut blogata ne). Valitsin niihin koon 98cm, koska useammalta ihmiseltä olin kuullut, että tässä kaavassa on pitkät lahkeet. No ei ollut, mahtuu just ja just jalkaan ja lisäksi ovat niin kapeat alhaalta, että hyvä kun saa päälle. Annoin kaavalle kuitenkin uuden mahdollisuuden ja tein nyt kokoa 104cm ja lahkeiden leveyden vielä kokoa isommasta. Kangas on nyt joustavampaa mustaa velouria. Lisäksi väkersin tuommoiset resorit lahkeen taitteiden alle. Ja tuo todellakin oli pahemman luokan väkerrystä. Ideat resoreihin sain Kiikkusaari-blogin Marialta.


Päätin samalla, että en koskaan enää yritä tehdä tuommoisia taskuja velourkankaaseen, koska en saa niitä nätisti, vaan aina vetää jostain kurttuun ja päälliompeleetkin ovat vähän miten sattuu. Pitää ottaa näistä vielä sovituskuva, jos siitä saisi vähän paremmin sitten käsitystä, että minkälaiset ovat päällä.

Alla vielä todella sinisävyinen sovituskuva tuosta uudesta tähtipaidasta. Malli lahjottu purkalla kuvaan :) Mulla on näemmä paha tapa tehdä todella paljon kasvunvaraa hihoihin!


Verho-ongelma!

Mulla on suuri ongelma, verhosellainen. Pitäisi nimittäin kehittää jotkut verhot tuohon olohuoneeseen pikkuhiljaa, sillä tyhjänä töröttävät verhotangot näyttävät vähän tyhmiltä... Ongelmana onkin sitten se verhojen valitseminen! Meillä on kolme suurta ikkunaa tuossa olohuoneen puolella ja toisaalta haluaisin vain tuommoiset kappatyyliset, toisaalta taas kunnon sivuverhot. Noissa kapoissa olisi se ongelma, että kun kangasta ei saa ikkunoiden levyisinä, niin tulisiko tyhmän näköinen, jos tuossa olisi kolme erillistä kappaa??




Alla olevassa kuvassa ikkunat kokonaisuudessaan näkyvät parhaiten. Lisäksi tangossa on tuo kiinnityssysteemi keskimmäisen ikkunan keskellä :|


Toisaalta peittäisivätkö pitkät sivuverhot liikaa isoja ikkunoita ja minkä levyiset verhojen tulisi olla? Meillä on paneelitangot, mutt en kuitenkaan haluaisi ehkä ihan niin kapeita verhoja tuohon.


Verhojen tulisi mielellään olla jotkut neutraalit, että voin sitten halutessani vaihtaa keittiöön värikkäitä verhoja, koska kappojen vaihtaminen keittiöön on huomatavasti halvempaa kuin osta metritolkulla kangasta olohuoneeseen aina kun teke mieli vähän piristystä :)


Ostin muuten Kärkkäiseltä meille eile tämän ihanan Finlaysonin norsutyynyn! Aika kova hintaero Finlaysonin verkkokaupan (16e) ja Kärkkäisen (10,90e) välillä ja verkkokaupasta olisi tullu vielä järkyttävät seitsemän euron postimaksut yhdelle päälliselle... Mustia oli enää yksi mallityynyn päällä ollut päällinen jäljellä ja ostin sen pois. Muta hyllyyn jäi vielä keltaisia ja punaisia, jos joku kaipailee edullisesti :)


Mutta siihen ongelmaan palatakseni. Kertokaapas nyt omia mielipiteitänne, että minkälaiset verhot tuohon tilaan laittaisitte? Kivoja kuosiehdotuksiakin otetaan vastaan. Marimekolta poimin muutaman kankaan kuvan, josta pitäisin. Verhojen tulisi kuitenkin olla aikaa kestävät ja neutraalit.



Marimekko Kivet

Marimekko Botnia

Marimekko Ananas
Marimekko pippurikerä
Marimekko Mehiläispesä

Tulostin meille myös "seinäkalenterin" eli Valkoisen Harmajan blogista löysin valmiin kalenterin tälle vuodelle, jonka voi jokainen käydä itse tulostamassa. Meillä onkin ollut vähän puute kalenterisa, mutta ei oikei paikkaa. Tuo A4-kokoinen lappu päätyi tietokoneen päälle pienelle seinäpätkälle ikkunan ja oven väliin. Vähän tuo huutaisi jotain kivaa washteippiä kiinnitykseen, mutta eihän mulla semmoisia hienouksia ole :(




torstai 21. helmikuuta 2013

Ohje Janome kantinkääntäjän käyttöön

Edellisessä postauksessa eräs lukija kyseli, että mikä tuo kumma kapistus eli kantinkääntäjä on. Aikaisemmin siitä jo vähän postasinkin ja nyt ajattelin tehdä ihan kuvallisen ohjeen siitä, miten tuo kääntäjä käytännössä toimii. Omani on siis Janome merkkinen ja tilattu Ebaysta täältä. Omani on kokoa 1-3/4 (mikä näyttää olevan juuri nyt loppu), mikä on mulle ihan passeli koko. Valmiin kantin mitan pitäisi olla 13mm. Olen näemmä leikannut aina ensin resorista 42mm:n pätkää, mutta tuolla sivuilla näyttikin lukevan, että pitäisi olla 44,5mm. Hyvin on kuitenkin pelittänyt. Oma kääntäjäni on nelinkertainen, eli resori taittuu nelinkerroin. Olemassa on myös kolminkertaisia, mutta tuosta nelinkertaisesta saa pinnin, paperin ja pompulan avulla myös kolminkertaisen, jos haluaa ;)

Ensin kääntäjä pitää kiinnittää jotenkin koneeseen. Mulla se on tällä hetkellä irroitettavassa tarvikelaatikossa ihan kirkkaalla teipillä kiinni. Ompelukoneeni on siis Janome 423S, mutta kääntäjä käy mihin tahansa koneeseen, kunhan sen saa jotenkin fiksusti kiinni oikeaan kohtaan.


Tässä yritän hahmottaa sitä, miten itsellä tuo kääntäjä sijoittu paininjalkaan nähden.


Sitten leikataan resorista sitä oikean kokoista kaistaletta omaan kääntäjään sopivaksi. Itse leikkaan tuon alun viistoon, että se on helpompi sulloa kääntäjään :)


Resorin nurja puoli itseä vasten työnnetään se tuonne kääntäjään ja ratkojan avulla vedetääntuosta lättänästä metalliosasta läpi.


Sitten pujotetan tuohon "nokkaan" myös ratkoja avulla.


Mulla on tapana vetää sitä resoria vähän matkaa ylimääräistä tuolta kääntäjän läpi ja sen jälkeen taitan sen paininjalan alle.



 Tärkeää on, että resori kääntyy ylhäältä sekä alhaalta sisäänpäin. Jos näin ei tapahdu, niin silloin resori ei kulje oikein tuossa kääntäjässä ja kannataa tarkistaa, että kangas menee ihan ylhäältä ja alhaalta noita "kouruja" pitkin, jotka kääntävät kantin. Mulla on muuten tavallinen neula paikoillaan, kun en jaksanut tätä ohjetta varten vaihtaa. Oikeastihan tässä vaiheessa olisi kaksoisneula paikoillaan ja säädöt tehty sen mukaan.


Kun kantti kulkee oikein kääntäjässä, laitetaan se kantti kulkemaan noita pidikkeitä pitkin. En tiedä, että onko ne mulla tässä kuvassa nyt tarkalleen oikein, olen vain pujotellut sen jotenkin ja hyvin on toiminut.


Sitten vain työnnetään käsin tai ratkojan avulla kanttausta odottava kangas tuonne väliin ja annetaan mennä. Kone tekee venytämiset sun muut sitten itsestään :)


Tässä vieäl vähän eri kuvakulmasta tuo rerosi ja miten sen kuuluisi olla. 


Toivottavasti tästä on hyötyä jollekin! Suosittelen kyllä lämpimästi tuota kääntäjää kaikille, jotka vähänkään ompelevat ja tarviva apua kanttaukseen. Ei tuo muutama kymppi ole oikeasti paha hinta, jos tulee paljon ommeltua ja säästyypähän hiukset päässä, kun ei tarvitse tapella kanttien kanssa...

Pussukkaisia

Mulla on ollut jo pidemmän aikaa tarvetta uudelle meikkipussukalle, koska vanha Marimekon pussi on niin pinttyneessä ikiliassa, että se ei lähde enää puhtaaksi ja on todella epäsiistin näköinen. Etsinkin netistä sitten jotain vähän vastaavan mallista ohjetta. Ihana kanssaompelija vinkkasi tähän Leisandian ohjeeseen. Hieman piti kyllä aivonystyröitä käyttää, että onnistuin saamaan nuo kulmat leikattua oikein. Mutta kyllä siitä pussukka tuli!


Tämä violetti kangas olisi ilmiselvästi vaatinut jotain tukikangasta, sillä vuoresta huolimatta pussi ei oikein pysy ryhdikkäänä ja tästä tuli kyllä hieman liian iso pelkkien meikkien säilytykseen. Ehkä tätä voi käyttää matkoilla pussukkana, jonka sisällä on meikit sekä hiusaineet tai pesuaineet tai jotain...Kangas on ostettu joskus kauan sitten Eurokankaasta.


Ja koska koeversio oli liian iso, piti tehdä sitten samanlainen, mutta pienempänä. Vallilan ihanaa pinkkiä mandariinia olen joskus ostanut huutonetistä pienen suikaleen, tarkoituksena tehdä siitä joskus pussukka ja kangas riitti korkeudeltaan juuri ja juuri tähän malliin!



Tähänkään en yllätäen jaksanut alkaa mitän tukikankaita silittelemään, mutta koska kangas on edellistä jämäkämpää, tuli tästä paremmin muotonsa pitävä. Tein tämän muutoin samoilla mitoilla, mutta kankaan pituudeksi leikkasin n. 31cm sen 38cm:n sijasta.


 Sisällä jotain vanhaa raitaista puuvillaa, koska eihän se tuolta kuitenkaan mihinkään näy... :)


Tässä vielä molemmat samassa kuvassa. Tosin näyttää, että näillä ei ole juurikaan kokoeroa, koska tuo pienempi on etualalla. Tästä kuvasta näkee hyvin, että kuinka helposti tuo taimmainen kangas rypistyy, sillä silitin sen ennen ompelua ja se on nyt jo ihan ruttuinen. 


Nyt jäi ilmiselvästi jokin pussukkakuume päälle, sillä tekisi mieli tehdä lisää erimuotoisia pussukoita, kunhan niille keksisi ensin jonkin kivan käyttötarkoituksen. Pinterestistä löysinkin eilen vaikka mitä ihania pussukka- ja kassimalleja! Joku pieni cluth-tyyppinen olisi kiva tehdä ihan käsilaukuksi :)

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Vauvalahja

Olen niin rakastunut tuohon kantinkääntäjään, että mieli tekisi ommella vain jotain semmoista, missä on paljon kantattavaa :) Siksipäs aloitinkin vauvalahjojen ompelun! Meille on tulossa kevään ja kesän aikana tosi monelle kaverille vauvoja, joten sama kai sitä on tehdä jemmaan niin on sitten valmiiksi antaa lahja tuolta kaapista. Tämä on menossa lahjaksi melko pian ja koska sukupuoli ei ole vielä tiedossa, niin tein semmoisen, mikä käy omasta mielestäni ainakin molemmille. Eikös tämän voi pukea sekä tytölle, että pojalle?

Kaava: Ob:n Happy squirell, pituus 68cm/ leveys 62cm
Kankaat: sieni kangashamstereista ja raidallinen Kärkkäiseltä


Voi vitsi, että tuo kanttaus sujuu hyvin nyt! Jälkikin on melkein yhtä hienoa, kun kaupan vaatteissa. Olisipa mulla ollut tuommoinen kääntäjä jo Veetin vauva-aikana, niin olisi tullut ehkä enemmän tehtyä bodeja itse. Väriyhdistelmästä tuli kivan raikas. Jotenkin en ole syttynyt kuitenkaan tuolle vihreälle kankaalle ennen tätä vaatetta, koska vihreä oli mielestäni liian kirkas. Tuo punainen kuitenkin rauhoittaa hyvin tuota sienikangasta ja yhdistelmä on oikein kiva!


Tässä vielä lähempää kuvaa tuosta onnistuneesta kanttauksesta. Parasta tuossa on myös se, että ei oikeasti tarvitse itse miettiä paljonko venyttää kanttia, vaan kääntäjä tekee sen automaattisesti. Ei mennyt tuo haarus edes kupuralle, niinkuin yleensä käy. Potkuhousujen henkeleitä haluaisin kokeilla kantata, koska se on semmoinen missä en ole koskaan onnistunut vielä elämäni aikana...



Jämätähdet paidaksi

Olen saanut jo aikoja sitten palan petroolimustaa tähtikangasta vaihdossa ja nyt oli vihdoin pakko käyttää se paitaan, koska palan koko oli sellainen, että kohta siitä ei olisi pituussuunnassa paidan kappaletta enää saanut. Takakappaleeksi ja hihoihin yhdistin Kärkkäiseltä ostetua mustaa raitatrikoota ja koska tähtikangasta jäi vielä, niin laitoinpa hihansuut samasta kankaasta. Paidan hurautin aamulla samalla, kun Veeti maalasi sormiväreillä. Pakkasta oli aamulla -16, joten ei sitten lähdetty ulkoilemaankaan.


Kuvassa paita näyttää todella lyhyeltä ja leveältä. En vain osaa ottaa paidasta mitenkään järkevää kuvaa siten, että saisin koko paidan kuvaan ja siksi paidat näyttää kuvissa aina tosi oudoilta...

Tarkoitus oli mennä käymään postissa ja kirpparilla, mutta Veetin pappa eli isäni tulikin yllätysvisiitille, joten päivä on mennyt kotona oleskellessa. Nyt jos tuo pienin sammahtaisi vaikka vihdoin tuonne sänkyyn ja nukkuisi päikkärit, niin voisi sillä aikaa suorittaa vaikka vähän kotijumppaa ja ehkä leikellä jotain kankaita :)

tiistai 19. helmikuuta 2013

Sytykeruusuja vol. 2

Sain äidiltäni ison läjän kananmunankennoja sekä steariinia, jotta voin tehdä sytykeruusuja. Itsellä tuo kennojen keräily on ollut melko hidasta, kun ei meillä niitä munia aivan älyttömiä määriä syödä... Eilen askartelin jonkin verran valmiita ruusuja ja tänään tein vielä muutaman lisää. Veetikin "auttoi" tuhoamalla pari kennoa pieneksi silpuksi olohuoneen sohvalle... Sillä aikaa kun Veeti yritti mennä päikkäreille (yritykseksi jäikin) kastoin valmiit ruusut sulatetussa steariinissa.

Noista tulikin iso kupillinen sytykkeitä, joilla varmasti pärjää talven. Ehkä pitää tehdä kuitenkin vielä toinen satsi, että saa äitikin omat ruusunsa, koska varastin kaiken materiaalin :)



Laitoin ruusut vain tuollaiseen lasiseen tarjoiluastiaan, koska en parempaakaan ratkaisua löytänyt tähän hätään. Ei nuo kyllä kovin kauniita tuolla takan päällä tuossa astiassa ole, joten pitää kehittää jokin toinen säilytyspaikka. Vinkkejä otetaan vastaan :)



Banskujätski ja karjalanpiirakat

Selailin sunnuntaina pitkästä aikaa Pinterestiä ja löysin sieltä mielenkiintoisen ja helpon jälkkärin,nimittäin banaanijätskin! Ja mikä parasta, tähän jätskiin tarvitaan vain banaaneja. Tai no, minä tarvin myös maustamatonta jugurttia. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ohje menee näin:

Viipaloi haluamasi määrä banaaneja esim lautaselle. Mitä mustempia banaaneja, sen makeampia. Minä kokeilin kahdella banskulla. Laita banaanit pakastimeen ja anna jäätyä 1-2h.


Sillä välin kaiva jonkin sortin blenderi esiin. Kun banaanit ovat jäätyneet, soseuta ne kuohkeaksi jäätelöksi tehosekoittimessa tai blenderissä. Tässä kohtaa itse tarvin sitä jugurttia, sillä jäätyneet banaaninmurut alkoivat vain pyöriä terien päällä, enkä saanut tehtyä niistä semmoista jäätelömassaa. Jugurttia laitoin ehkä puoli desiä.


Lopputuloksena oli yllättävän pehmeä ja kermainen banaanijäätelö, joka ei sisällä yhtään sokeria eikä myöskään lisäaineita, mikäli ei joudu lisäilemään sitä jugurttia... Suosittelen kyllä testaamaan, mikäli on kamala makeannälkä :) Kyllä sieltä pinterestistä näemmä helmiäkin löytyy. Jos haluat seurata mua pinterestissä, niin klikkaa vaan tuolta oikealta tuota "Follow me on pinterest" namikkaa, niin se onnistuu :) Aika laiska olen kyllä ollut selailemaan tuota ja pinnaamaan mitään, mutta joskus sinne jää kiinni ja tulee sitten selailtua muiden boardeja urakalla.


Eilen jatkoin tuota testailua keittiössä ja tein ehkä elämäni kolmannet karjalanpiirakat ja voin sanoa, että näistä tuli kyllä parhaat tähänastisista. Keitin litran puuroa haudekattilassa ja muistin laittaa tarpeksi suolaakin puuroon. Myös rypytys onnistui ehkä normaalia paremmin ja kyllähän nuo ihan karjalanpiirakoiksi tunnistaa. Pukkasin valmiiksi lämpimään uuniin vielä uunipuuron, koska tuo täytteeksi varattu puuro kului valitettavasti kokonaan piirakoihin :(  Semmoisia ruokakokeiluja meillä on ollut tällä viikolla!