tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet kujeet

Kuten eilen kirjoitin, meillä vaihtui vuosi varsin rauhallisissa merkeissä. Päivällä Veetin kanssa ulkoillessa tein muutaman lumilyhdyn illaksi, vaikka tiesin, että ne luultavasti sulavat pois melko pian. illalla sitten sytyttelin lyhtyihin kynttilät ja olihan nuo kivan näköisiä. Pääsin testaamaan myös ensimmäistä kertaa joululahjaksi saatua kameran jalustaa ja kyllähän tuossa pimeäkuvauksessa on kovasti vielä harjoiteltavaa :|




Vieraat tulivat tuossa ennen kuutta ja kerrankin homma meni näin päin, eli miehet teki pizzataikinaa ja me naispuoliset (ja Veeti) saatiin pelata lautapeliä :)



Veeti tykästyi Blokus-peliin ja olisi halunnut omia sen koko illaksi. Käyhän tuo tieten palapelistä :)


Blokuksen lisäksi pelattiin illan aikana Ubongoa sekä Aliasta, joka me naiset tietenkin voitettiin!


 Tehtiin pikkupizzoja, jotka jokainen sai täyttää haluamillaan täytteillä.



Ennen saunomista ja ruokailua käytiin kuitenkin pihalla leikkimässä vähän kameralla ja tähtisädetikuilla. Oli meillä muutama pikkuinen paukkukin, jotka ammuttiin. Harmi kun ei sattunut tuohon aikaan näkymään mitään ilotulituksia, niin olisi voinut kokeilla kuvata niitäkin jalustan kanssa.



Näistä sydänkuvista tuli tosi hienoja! Kaikkea sitä tuolla kameralla saa kikkailtua :)



Harmiteltiin, että meitä ei ollut neljää ihmistä heilutteleen noita tikkuja, kun sitten ois voinut tehdä samalla tekniikalla vuoden 2013 :)


Pihalta mentiinkin saunaan ja syömään. Veeti oli ysiin asti menoissa mukana ja nukahti sen jälkeen ehkä sekunnissa. Ilmeisesti tuo ulkoilu, ruoka ja sauna väsytti :)


Jälkkärinä meillä oli "tosi pahaa" Daim-kakkua :) Ohje tuohon löytyy Hellapoliisin sivuilta ja pääset siihen suoraan tästä.  Ja oikeastihan kakku oli siis tooosi hyvää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti