maanantai 27. elokuuta 2012

Metsäretkellä

Käytiin eilen metsäretkeilemässä kahdestaan Veetin kanssa sillä aikaa, kun mies oli maalailemassa. Itsekin kävin muka aamulla maalaamassa rimoja, mutta mahtavasta pääalaspäin työasennosta johtuen siitä tuli kamalan huono olo ja jätin loput suosiolla tuolle miehelle. Pakattiin siis Veetin kanssa pillimehut mukaan ja hurautettiin tuohon melko lähellä sijaitsevaan metsään.

Metsässä oli valmis polku, joten Veetinkin oli helppo liikkua siellä, eikä tarvinut kantaa puolta matkaa ;)


Polku kiersi lenkin metsässä ja palasi tielle, jota pitkin jouduttiin sitten kävelemään jonkin verran takaisin pyörälle. Poikettiin vielä takaisin metsään sen verran, että ehdittiin juoda ne mehut :) Keräsin myös vähän käpyjä tulevia juttuja varten. Pitäisikö ne kerätä vasta syksyllä vai miten? Nyt ne olivat tosi pieniä. Ja pitäisikö niiden aueta huoneenlämmössä? Tarvisin semmoisia isoja ja auki olevia männynkäpyjä.








Ostin myös ensimmäisen lyhdyn tälle vuodelle Halpa-Hallista. Tässä on kiva "tervetuloa"-teksti. Viikonloppuna jo laitoin tuikun tuonne palamaan, mutta eipä siitä kuvaa ole.


Ja tässä vielä muutama sovituskuva tuosta Veetin uudesta piposta tuon vihreän takin kanssa. Kyllä kai se ihan ok sopii tuohonkin.



1 kommentti:

  1. Kävyt kyllä aukeaa huoeenlämmössä, ne napsahtelee auetetssaa, että ei kannata ihmetellä mistä semmonen hauska napse kuuluu. Siemeniä saattaa myös sinkoilla samalla :D

    VastaaPoista