sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Haalarikriisi (on ohitse)!

Meillä oli tänään "pieni" haalarikriisi! Aamulla oli pakkasta -10 astetta ja eilen testattiin loppukesän jälkeen ensimmäistä kertaa Veetin Minymon toppahaalaria päälle. Ja eihän se tietenkään mahtunut päälle! Oli siis oikeasti niin pieni, että hartiat eivät mahtuneet enää haalarin sisälle. Kokeiltiin haalaria muistaakseni elokuussa ja silloin se oli vielä iso. Tilanne oli siis se, että meidän alkutalven haalari oli liian pieni ja kevääksi varattu kakkoshaalari on vielä liian iso. Meidän ohuella välikausihaalarilla ei enää tarkene varmastikkaan edes välikerroksen kanssa.

 Illalla siis paniikissa Kärkkäiselle etsimään jotain silmää miellyttävää haalaria. Löysin tasan yhden! Reiman tarjolla olevat haalarit olivat kalliita ja ihan järkyttävän rumia. Muissa halvemmissa merkeissä ei ollut yhtään vedenpitävyyttä ja kuositkin olivat mitä olivat. Ostettiin sitten ensimmäinen Lassietec-haalari. Väri olisi voinut olla pirteämpi, mutta eipä ollut varaa valita. Koko on 86cm, joka on vielä aika reilu, mutta menee kyllä kenkien kanssa ja Veeti pystyi tuossa liikkumaan hyvin. Menee sitten koko talven.



 Malli lahjottu lahjapaperirullalla poseeraamaan :)


Positiivista oli hihojen reilu pituus. Monessa mietinnässä olleessa haalarissa hihat ovat olleet todella lyhyet muuhun haalariin verrattuna. Tässä on varmaan kymmenen senttiä kasvunvaraa hihoissa ja lahkeessakin :) Ei myös ihan valtava pussi meidän hoikalle lapselle. Selässä on kiristysnauha, joka hieman kaventaa mallia. Vesipilari on vain 5000mm verrattuna tuohon Minymon  8000mm:n pilariin, mutta uskon että tuo riittää. Talven jälkeen sitten viisaampana voi sanoa, että riittikö :) Onko muilla riittänyt talveksi tuo vedenpitävyys vai pitäisikö olla täysin tec?


 Tähän sitten kaveriksi jotain vaikka turkooseja asusteita, niin saa vähän väriä ilmeeseen. Houkuttaisi neuloa turkoosista paksusta langasta semmoinen korvallinen pipo tupsulla, mutta olisiko kellään vinkata mitään lankamerkkiä, jolta semmoista löytyisi?

Niin ja jos jollain on vielä haalari hankkimatta niin meillä olisi tällainen ylimääräisenä :)


(kuva lainattu Huutonetistä)



1 kommentti:

  1. Heips,

    ei liity haalareihin :), mutta nyt tuli mun blogiin vinkki Nallen paksusesta, laadukkaasta langasta: Vuorelman Veto. Ja totta. Mullakin on sitä yks vyyhti ja se on huomattavasti pehmeämpää kun Nalle tai Maija. Hinta 5,60 euroa / 100 grammaa Vuorelman nettikaupassa.

    VastaaPoista