torstai 18. elokuuta 2011

Häähumua

Viime lauantaina olin juhlimassa häitä, joiden morsiamena oli paras ystäväni jo 17 vuoden ajalta. Häät ovat yhtä aikaa niin ihania ja niin surullisia tapahtumia. Itkua sai pidätellä useaan otteeseen päivän aikana. Ensimmäinen repeäminen tapahtui jo siinä vaiheessa, kun urut alkoivat soida ja morsian asteli käytävää pitkin isänsä saattamana. Pitikin sitten katsella jonnekin ihan muualle, että sai kyyneleet pidätettyä. Morsian oli todella kaunis ja sulhanen tietenkin komea.

Hääjuhlaa vietettiin morsiamen vanhempien ja isovanhempien kotitilalla maalaismaisemissa.


Vanhan ladon ovelle oli pystytetty suuri teltta, josta näki myös ladon puolelle. Hääpari istui teltan puolella. Onneksi meitä suosi sää ja koko viikon vallinnut kylmä ja sateinen ilma vaihtui lämpimään ja aurinkoiseen päivään.


Loput pöydät sijaitsivat ladon puolella.

Vihkiminen tapahtui Pyhäjoen modernissa kirkossa.

Hääautona oli vanha Volvo.

Juhlahumun keskellä mies kävi ottamassa muutaman kuvan hääparista.

Tästä tuli niin hauska kuva! Sulhanen on autolla pokaamassa morsianta tien vieressä :)


Ja työntöpuuhiinhan sitä morsian vielä joutui!



Pidin häissä kaason ominaisuudessa puheen ja voi että jännitti! Ennen puhetta tuntui, että sydän jumputtaa rinnasta ulos, eikä pieni rohkaisukaan auttanut :) Puhe meni toivottavasti hyvin, ainakin sain sanottua kaikki mitä aioinkin ja yleisö myös nauroi, mikä on tietenkin positiivinen asia. Jossain vaiheessa meinasi itkukin tulla, mutta hienosti kokosin itseni... Positiivinen tunne jäi myös siitä, että kotiin lähtiessä morsiammen isä kävi vielä kiittämässä puheesta ja myönsi, että oli hänellekin tullut pala kurkkuun puheen aikana. Meni ehkä siis kuitenkin ihan hyvin, vaikka sitä etukäteen panikoinkin.

Onnea vielä hääparille, jos sattuvat tätä lukemaan!

Ps. Olen saanut morsmaikulta luvan julkaista kuvat täällä :)


6 kommenttia:

  1. Häät oli ihanat ja puheet pitivät tunnelmaa yllä. Kiitos kauniista puheestasi...Onneksi meitä sää suosi päivällä ja kuutamokin valaisi yökukkujien tietä... toivottavasti Pasin muutkin kuvat ovat yhtä hyviä... itsellä ei oikein onnistunut, mutta onneksi on muutama "helmi" .
    T: Tiina

    VastaaPoista
  2. Ois kiva nähdä sunkin ottamia kuvia! Ainakin niitä helmiä :) Me ajateltiin laittaa nuo meidän kuvat dropboxiin niin sitä kautta suvi ja juhokin saa ne omalle koneelleen!

    VastaaPoista
  3. Tosi kivoja kuvia kauniista hääparista!

    VastaaPoista
  4. Hei, kiinnostuin tuosta ladosta juhlapaikkana! Onko se kenties yksityinen lato vai voisiko sitä olla mahdollista vuokrata hääjuhlapaikaksi? Ilmeisesti se sijaitsee jossain Pyhäjoen seudulla...? Voi kumpa huomaisit tämän kommentin vielä, olisi mahtavaa löytää tuolta seudulta lato/navetta juhlapaikaksi! Toki jos kyseessä on lato jonkun omalla pihalla, niin ehkä vuokraus ei silloin tule kysymykseen....:)

    VastaaPoista
  5. Jaa, nyt vasta luin tarkemmin tekstisi. :) Eli siis lato taitaa sijaita pihapiirissä, harmi homma!

    VastaaPoista
  6. Joo kyllä se valitettavasti pihapiirissä sijaitsee, sillä on vanhan navetan yhteydessä oleva vanha heinälato :) Mutta häätelttaa heiltä voi vuokrata, jos tarvetta on ;) En usko, että sitä on myyty pois...

    VastaaPoista