sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Lauantaita ja äitienpäivää

Eilen meidän vieressä sijaitsevalla koululla oli MLL:n lastentarvikekirppis, mihin suunnattiinkin heti aamusta, kun kirppis aukesi. Kokeiltiin samalla ensimmäistä kertaa käytännössä tuota meidän uutta kantoreppua. Oli kyllä kätevä ja ilmeisesti Veetikin tykkäsi repusta, kun ei yhtään kiukutellut ja kiemurrellut siellä. Nukahti kesken kirppistelyn reppuun, eikä pää edes yhtään retkottanut, vaikka liikuttiin kuitenkin paikasta toiseen.



 Yritettiin etsiä jotain koteloa Veetin aurinkolaseille, että eivät naarmuuntuis mun laukussa, kun siellä ne on sillon, kun ollaan sisällä. Kärkkäiseltä en löytänyt edes aikuisten laseille koteloa, saati sitten lasten. Onkohan semmoisia olemassakaan? Ei tarvisi ostaa turhaan isoa koteloa, kun pienempikin riittäisi :)

Kirppikseltä löytyi:



eläinpaita kesäksi ja ruskeat kangashousut, joiden lahkeet saa käännettyä. Molemmat euron hintaan. Paita oli jonkun itse tekemä ja kokoa 86/92, mutta näytti kyllä enemmän koolta 74/80. Luulisin, että on kesällä juuri sopiva meille. Housuissakin oli polvet vähän kuluneet, mutta ei haittaa yhtään, sillä kesällähän se Veetikin konttaa pihalla niin tuohon hintaan ei haittaa vaikka housunpolvet kuluu vielä vähän lisää :)


Lisäksi perusfarkut kokoa 80cm. Oli kyllä niin pitkän näköinen lahje, että menee varmaan syksyllä, vaikka meillä on nyt jo osittain käytössä noita 80cm vaatteita. Nämä oli uudenveroiset ja maksoi 3e.


 Aivan ihana norsunaulakko Veetille!


Naulakko pääsi heti käyttöön Veetin huoneeseen ja siihen ripustettiin kevättakki. Yleisesti mun mielestä tuolla lastentarvikekirpparilla oli normaalia kalliimmat hinnat. Useissa pöydissä oli housut 5e/kpl ja se on mun mielestä melko paljon jostain hennesin housuista, jotka ei maksa paljo kymppiä enempää uutenakaan.

Iltapäivällä meille tuli mun paras kaveri miehineen kylään eli Veetin kummit. Grillailtiin ja suunniteltiin heidän tuleviin häihin ohjelmaa. Veetikään ei malttanut mennä nukkumaan ennen puolta yhtätoista, kun oli niin kivoja vieraita! :)


Illan menuna oli kasvis-, liha-, makkara ja tacolihapullavartaita, jalapenotäytteisiä oliiveja sekä perus vihersalaattia. Nami.


Aamulla Veeti pääsi peuhaamaan olkkarin levitettyyn sohvaan. Jostain syystä tuossa ja meidän sängyssä on tosi kiva päästä käymään. Heti tulee hymy, kun vie meidän sängylle hetkeksi.


Ensimmäisenä äitienpäivänäni sain lahjaksi toivomiani Spinning jewelry sormuksia ja sain juuri nuo kolme, mistä olin laittanu tänne kuvan aikaisemmassa postauksessani :) Aivan ihana kokonaisuus, ihan mun näköinen kun on mustaa ja hopeaa! Nyt voi sitten kerätä noita lisää pikkuhiljaa niin voi vaihdella ja yhdistellä eri sormuksia keskenään.



Lisäksi sain vielä tämän Hellapoliisin toisen kirjan! Edellisen sain viime vuonna jo "melkein äitienpäivä"- lahjaksi :) Ja on ollut muuten hyödyllinen kirja. Tänäänkin tein kaikki ruuat siitä kirjasta.


 Veetin mummut asuu aivan eri suunnilla, joten ei ollut mahdollista käydä kummankin luona äitienpäivänä, joten kutsuttiin mummut ja Pasin veli meille syömään äitienpäivälounasta. Ja ihanan lämmin päivä oli täällä pohjoisessakin. Pihalla tarkeni t-paidalla ja Veeti kävikin pikku hetken mummujen kanssa ulkona.


Veeti pääsi istumaan kiven päälle...


... ja ilmeestä päätellen siellä oli hauskaa.


 Veeti ja kumpikin mummu ulkona.


Lounaaksi meillä oli tsatsikia, naanleipää, pekonisia broilerirullia sekä couscoussalaattia. Broilerirulla sillä eroavaisuudella reseptiin, että tein ne uunissa, enkä pannulla.




Jälkkäriksi kahvin kanssa valkosuklaa-pannacotta sekä mangokiisseli. Tuohon samaiseen kiisselin ohjeeseen en löytänyt linkkiä, mikä kirjassa oli. Mutta tässä ohje halukkaille:

Mangokiisseli
2 prk 425/250 g säilykemangoa valutettuna
5 dl vettä
1 dl taloussokeria
2 rkl perunajauhoja + 1/2 dl vettä
Mangokiisseliä voisi kyllä tehdä useamminkin, on tosi hyvää ja varsinkin vaniljakiisselin kaverina!


Mulla ei ollut mitään kivoja jälkkärimaljoja, joten nätisti tarjoiltu Iittalan Essence valkoviinilaseista :)


Pannacotta oli muuten nimestään huolimatta yks helpoimpia jälkkäreitä, mitä oon tehnyt. Pieni nesteiden kiehautus, sokerit, suklaat ja liivatteet sekaan ja astioissa jääkaappiin. Muutaman minuutin juttu! Ja hyvää tietty oli. Kaikinpuolin onnistunut menu.


Lisäksi pakasteesta sulatin vielä suklaatäytteisia macaron-leivoksia. Ihan hyvin kestivät pakastuksen täytteen kanssa, vaikka jostakin luin, että ei saisi pakastaa kun eivät muka kestä.

Tällainen äitienpäivä oli meillä, mielestäni erittäin onnistunut!

2 kommenttia:

  1. Ihania kokkauksia taas sulla ja elämäniloisia kuvia! Voisin kattoa meidän silmälasikotelo/kännykkäkotelovaraston läpi, voisi löytyä ylimääräisiä!!!

    VastaaPoista
  2. Voi kun nää kaikki kokkaukset näyttää niiin superhyviltä!!!
    Sain samaisen sormusjutun äitienpäivälahjaksi, värinä hopea/turkoosi/musta, aivan ihana =)

    VastaaPoista