perjantai 20. toukokuuta 2011

Ensimmäinen kosketus nurmikkoon

Tänään oli ensimmäinen aurinkoinen päivä pitkään aikaan. Tai ainakin niin pitkään, että en muista, että onko tällä viikolla ollut aurinkoista muina päivinä :) Mentiin siis Veetin kanssa ensimmäistä kertaa ulkoilemaan ilman rattaita! Maakaan ei ollut enää kovin kostea niin ei muuta kuin haalaria päälle ja ulos. Veeti oli aluksi vähän ihmeissään ja nosteli käsiä aina kun ne koski nurmikkoon. Yllättävän kauan malttoi istua myös paikoillaan ihmetellen, ennen kuin lähti konttailemaan. Ruohoakaan ei syöty kovinkaan suuria määriä... Mutta pitihän sitä vähän maistaa.


Mitä tuolla näkyy??

Osuikohan sinne suuhun muutakin kuin nyrkit? Ruohoa?

Uskallan kontata näääiiin kauas äitistä!

Mellevää tämä pihalla oleminen...


Ja näemmä nurtsiki kaipaisi jo ensimmäistä leikkausta tälle kesälle. Huoh.

Miehen tullessa töistä tehtiin ruokaa eli taas perjantaisalaatti ja grillijuttuja lisukkeeksi. Salaatti oli tällä kertaa tällainen:

tomaattia
kurkkua
jääsalaattia
jalapenotäytteisiä oliiveja
vihreitä viinirypäleitä
krutonkeja
valkosipuliyrtti-vuohenjuustoa
mausteissa ja öljyssä paahdettuja auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä



Kaveriksi miehelle jalapenojuusto-makkaroita ja minulle marinoituja ja grillattuja kesäkurpitsoita. Tosin nuo makkarat oli niin kätevän pieniä, että täytyy tunnustaa, että maistoin yhden. En vain oikein välitä noita Kabanosseista sun muista liian lihaisista makkaroista. Pitää olla perus Hiillosmakkaraa, että maistuu meikäläiselle.

Äitienpäivänä äitini toi mulle muutaman pienen raparpperin alun, jotka istutin seuraavassa kuvassa näkyvän kiven taakse. Ja kovasti ovat vähässä ajassa kasvaneet. Toivottavasti niitä tulisi sen verran, että niistä voi jotain kivaa tehdä kesällä.


Kukkapenkkikin on alkanut vihertää ja maasta pukkaa pikkuhiljaa esille monenlaisia kukkia. Ihanaa kun tulee kesä ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti