| NauravaNappi: joulukuuta 2017

perjantai 29. joulukuuta 2017

Joulukattaus 2017

Vaikka joulu tuli ja meni, haluan näin jouluihmisenä fiilistellä vielä meidän aaton kattauksella ja vähän myös ruokajutuilla. Tykkään suunnitella etukäteen kattausta, mutta tänä vuonna suunnittelu jäi kyllä ihan aaton aattoon, jolloin kävin vielä ostamassa kynttilät joulupöytään.  Tänä vuonna kattaus oli mustavihreä, jossa oli ripaus ruusukultaa mukana. En osannut yhdistää minkään sortin punaista ruusukullan kaveriksi, joten päädyin vihreään ja mustaan.  Pellavaiset lautasliinat ompelin jo viime vuonna ja tänä vuonna sidoin ne juuttinarulla havun kera.



Vaikka musta nyt ei varsinaisesti mikään jouluinen väri ehkä olekaan, sopi se minusta kauniisti vihreän kaveriksi ja kontrastiksi valkoisen pöydän kanssa.



Keskellä pöytää isoimpana koristeena oli hopeinen tarjotin, jonka päälle kasasin synttilät sekä ruscucsesta tehdyn renkaan. Kurkkaa myös aiempi postaus, missä kiva idea roikkuvaan ruscuskranssiin!


Vihreää kattaukseen tuli myös hyasinteista, joista olin aiemmin poistanut kukinnon, joka oli mennyt jo huonon näköiseksi. Uusia hyasintteja en enää aatonaattona löytänyt, joten nämä saivat kelvata.


Joulua me taidettiin viettää nyt kolmatta kertaa täällä meidän omassa kodissa. Se on helpompaa niin, koska täällä on paljon enemmän tilaa kuin vaikkapa porukoiden kolmiossa. Ei tarvitse myöskään raahata lahjoja edestakaisin, paitsi tietenkin ne, mitä viedään muille. Aamupäivällä keittelin riisipuuron, jota äitini tuli miehensä kanssa syömään. Pappa joutui lähtemään töihin ja äiti jäi meille vietämään joulua. Käytiin ensin haudalla rattaiden kanssa niin Viia nukkui päikkärit samalla. Sitten otettiin vähän välipalaa ja lämmitettiin joulusauna. Joulusaunan jälkeen oli tietenkin vuorossa ruokailu ja pukki tuli ennen seiskaa. Tytöt malttoivat yllättävän hyvin odottaa pukkia ja Veeti taisi olla eniten hepulissa ja laukkasi vähän väliä tarkistamassa ovella, että kuuluiko sieltä jotain ääntä. Ja pitkän odotuksen palkitsikin pukki, joka toi mukanaan myös tontun!


Ilmeisesti lapset olivat olleet kilttinä (vaikka äiti saattaa olla tästä asiasta eri mieltä), koska lahjoja tuli aika reilusti kaikille kolmelle. Onneksi pukki oli kuitenkin pysynyt aika hyvin toivelistan lahjoissa, joten jokainen lapsi sai jotain toivomaansa. Ilta menikin sitten uusia leluja tutkiessa. Meidän lapsista ei koskaan saa aattona järkeviä kuvia kun kaikki säntäilevät lahjojen perässä ja kamera ei vain pysy perässä :)


Yleensä ollaan joulupäivän iltana syöty juustoja ja pelailtu Trivial pursuita minun porukoiden kanssa, mutta koska pappa joutui silloinkin menemään töihin, siirrettiin juustolautanen aatoksi ja pelattiin äitini kanssa uusinta Trivialia, mikä ostettiin heille lahjaksi.


Ruokalista oli perinteinen ja mitään uutta ei juurikaan tänä vuonna ollut. Tai no, yksi silli on yleensä aina jotain uutta makua, mutta muuten ruuat ovat pysyneet monta vuotta samana. Suunniteltiin jo, että pitäisikö keksiä ensi vuodelle laatikoiden tilalle jotain uutta, kun ei niistä meillä kukaan ihan kamalasti välitä! Itsekin tykkään vain lanttulaatikosta ja siitäkin sen yhden lusikallisen verran :)


Tytöt tykkäsivät yllättäen kaloista ja vetivät kinkkua ja lohta ja jopa lipeäkalaa! Keitettiin vain puolikas lipeäkala kun ajateltiin, että vain minä ja äitini syödään sitä, mutta Viia jopa santsasi sitä.


Salaattia vaihdellaan myös joka vuosi ja tänä vuonna tein sellaisen, johon tuli kurkkua, rucolaa, jääsalaattia, viinirypäleitä, leipäjuustoa, paahdettuja ja suolattuja maapähkinöitä sekä päälle koristeeksi vähän granaattiomenaa.


Kahvin kanssa nautiskeltiin myöhemmin illalla tyrnimoussea, jonka tein tällä ohjeella . Oli muuten tosi hyvää, mutta ehkä vähän vähemmän makea olisi voinut olla.


Miten teidän joulu sujui? Viettitekö sitä kotona vai muualla?

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Itse tehdyt joululahjat 2017

Tänä vuonnakin paketoin muutamia omin käsin tehtyjä lahjoja pakettiin. Tässä kooste niistä yhdessä postauksessa. Aika sekalaista sakkia tuli näistä, mutta sekalainen sakki oli saajiakin :)

Ostin Viialle Facebookin kirpparilta joululahjaksi Baby born-nuken, jolle piti tietenkin ommella vaatteet, että ei raukkaa tarvitse alasti paketoida. Teinpä siis tämmöisen vaatesetin Luomalla-blogin ohjeella. Yläosa on tuo frillamekko ja alaosa housut, jotka olivatkin helppo ommella kun ei tarvinut miettiä mitään vyötärökuminauhoja. Näiden vaatteiden kanssa kelpasi pistää vauva pakettiin. Josko nyt ei enää tarvitse tapella siitä yhdestä ainoasta isommasta nukesta. Nuken ihoon oli vähän piirretty, mutta jäljet lähtivät näppärästi pois ihmesienellä, joten pakettiin meni hyväkuntoinen nukke.


Kummipoikani on jo sen verran iso, että lahjoja on vaikeampi miettiä ja vaatteissakin pitää vähän tuumata, että mitähän tuon ikäiset käyttävät. Kyselin vähän pojan äidiltä mielipidettä, että kelpaisiko vastaava Kahden-huppari minkä tein aiemmin Veetille. Kun idea sai hyväksynnän, tein samantyylisen Noshin harmaasta farkkucollarista. Kokoa hupparilla on jo huima 158cm! Yksityiskohdat ovat nahkaa.




Toinen kummipoika on puolestaan ihastunut isoveljensä unikaveriin ja hänen äitinsä toivoikin, että voisinko tehdä kummipojalle samantyylisen pehmon. Nuo pehmolelut saatikka applikointi eivät ole ehkä sitä ihan ominta alaa, mutta eihän sitä onneksi vuoden ikäinen tajua. Kaavat piirsin jo aiemmin siitä alkuperäisestä pehmosta. Kankaina on käytetty velouria, koska se on mukavan pehmeää ihoa vasten. Todennäköisesti silti se alkuperäinen, veljen pehmo on paljon kiinnostavampi kuin tämä :D


Koska kummipoikani täytti joulun alla myös vuoden, ompelin lahjaan samalla vähän synttäriextraakin. Synttäreitä ei vietetty, joten sama oli pistää kaikki yhteen pakettiin. Kaapista löytyi pala kangasta, josta ei bodya saanut, mutta paidan sai. Meillä näitä paitoja pidettiin vuoden ikäisellä niin, että hihaton alusbody alla niin ei selkä vilkkunut.  Paidan kaveriksi ompelin housut Noshin farkkucollegesta, jota jäi joskus omista housuistani pieni pala yli. Vyötärölle laitoin kuminauhan ja lisäksi kiristysnauhan, koska en tiennyt kummipojan vyötärönympärystä. Vaikea hahmottaa, että mikä se olisi kun meillä tuo Viia on ollut niin älyttömän sirppana tuosta kohtaa.


Kuten jo pari postausta aiemmin mainitsin, on me ruukattu lasten kummeja muistaa jollakin pienellä lahjalla, jos jotain sopivaa tulee vastaan. Kun näin joskus Pinterestissä tämän kissakuvan, otin sen heti talteen ajatuksenani tehdä siitä joku päivä pipo omalle kummilleni, joka on myös Viian kummi.  Tädilla oli aikoinaan musta Musti-kissa, joka eli todella pitkään ja tämä on vähän Mustin näköinen
.

Yksi kummeista sai villasukat, joissa käytin itselle ihan uutta raidoitustekniikkaa, missä sukkaan ei tule näkyviin ollenkaan kerroksenvaihtoa. Tästä laitan myöhemmin ohjepostauksen, kunhan saan sen valmiiksi. Toisetkin sukat tein toiselle kummille, mutta niistä unohtui tietenkin ottaa kuva ennen paketointia :D


Veetille ompelin yhden collegepaidan pakettiin, koska Kärkkäiselle oli sattunut tulemaan juuri ennen joulua ihana värilajitelma sopivan ohkaisia collegeja ja oli pakko ostaa tämä kaunis aqua (?) sävy sieltä. Yleensä en omille lapsille ole kamalasti vaatteita ostanut/tehnyt lahjaksi, koska saavat niitä muutenkin tarpeen mukaan ympäri vuoden, eivätkä ne taida olla lapsillekaan mitään toivelahjoja, elleivät satu olemaan vaikka Frozen-kuvioisia... Kaavana tässä on Ottorben Raide, joka on trikoolle tarkoitettu, mutta tuolle hoikkeliinille menee hyvin myös collegesta tehtynä.


Aava toivoi joulupukilta pinkkiä saunatakkia, joten minähän tietenkin pukkia avustin ja tein molemmille tytöille omat. Tämä oli taas näitä "itse tein ja säästin tai sitten en"-projekteja, mutta tulipa tehtyä. Kaavoja takkeihin ei ollut vaan käytin pohjana Veetin Ratian takkia, jonka kaavaa sitten pienensin Viialle jonkin verran. Molemmille tein vielä tuollaiset nallekorvat huppuihin. Hupuista tein eri malliset, että erottavat itse omat takkinsa paremmin. Viian huppu jäi vähän pieneksi, kun otin mallia vauvapyyhkeen hupusta ja kangastakin oli just ja just vain sen kokoiseen huppuun.



Pääasia kai kuitenkin, että tytöt tykkäävät näistä ja kootkin menivät aika nappiin näin summassa saksituiksi takeiksi!


Lasten serkku sai Noshin kankaista tehdyn setin koossa 68cm. Ottobren kaavat ovat aika reiluja, joten tämä pääsee vielä hetkeksi odottamaan käyttöä. Body on Kisuliini-kaavalla tehty ja housut Ruusunpuna. 



Äitini puolestaan sai Noshin Suhasu-kankaasta tehdyn tunikan, jossa selässä yksityiskohtana metallivetskari. Kaavana tässä sama Onion 2035, millä olen hänelle tehnyt aiemminkin tunikoita. Harmi, että tällainen hengarikuva ei kyllä kamalasti kerro tällaisesta vaatteesta yhtään mitään.



Jotenkin ajattelin, että tein tosi vähän itse tänä vuonna lahjoja. Nyt kuitenkin kun katselee näitä niin kertyihän noita kuitenkin ihan kiitettävästi. Varsinkin kun näistä melkein kaikki on tehty muutamaa iltaa ennen joulua!

Teittekö te itse tänä vuonna lahjoja joulupaketteihin?

lauantai 23. joulukuuta 2017

Joulukranssi ruscuksesta

Tein viime jouluna meille eukalyptuskranssin, joka vilahtaa myös tyttöjen tämän vuoden jouluvaatepostauksessa. Se säilyy kuivuessaan hyvin, joten joka joululle ei tarvitse tehdä uutta. Tänä vuonna meillä on roikkunut keittiön ikkunassa havukranssi, mutta havuhan alkaa tiputtaa neulaset kuivuessaan, joten se piti nakata nyt pihalle ja keksiä jotain uutta tilalle.


Ruscus oli kasvina itselle aivan tuntematon, ainakin nimeltä. Ystävän häissä tätä oli koristelussa mukana ja tykästyin sen ulkonäköön. Lisäksi ruscus on aika edullista. Kai se on enemmän sellainen kukkakimppujen täytekasvi ja sitä saa kukkakaupasta ison nipun muutamalla eurolla. Kävin hakemassa paikallisesta kukkakaupasta kimpun ja tein siitä kranssin. Tämä ei ole mitenkään erityisen jouluinen vaan sopii useampaan vuodenaikaan. Lopuksi nakkasin vielä sekaan kaapista löytynyttä helminauhaa. Olen enemmän minimalistisen tyylin ystävä, enkä oikein osaa päättää, että onko tuo kiva vai ei :) Olisin halunnut alunperin mustan renkaan ja ostaessani tätä ajattelin spreijaavani tämän mustaksi, mutta se jäi kun kaapista ei löytynytkään valmiiksi mustaa maalia. Nämä kehikot ovat muuten naurettavan halpoja, jotain euron luokkaa! Oksat on vain kieputettu kiinni tuohon rautalangalla, joka olisi varmasti ollut parempi vaihtoehto virheänä, mutta ei sitä kukaan läheltä näe!


Ylijääneistä tein rautalangan avulla toisen kranssimaisen asetelman, jonka laitoin metallilautasen ympärille. Tämä tulee todennäköisesti olemaan meidän joulupöydän yksi koriste.


Mitä tykkäätte, onko ruscus hitti vai huti?

perjantai 22. joulukuuta 2017

Joulufiilistelyä

Hui, kahden yön päästä on jo joulu! Odotan jo innolla! Ennen sitä odotti lahjoja ja nykyään jännitys liittyy osaksi myös samaan asiaan, mutta lähinnä sitä kautta, että tykkäävätkö muut saajat lahjoistaan. Musta on ihana lahjoa ja ruukaankin lahjoa myös lasten kummeja jollain pienellä muistamisella. Tästä en ole ottanut stressiä vaan olen mennyt sillä periaatteella, että jos tulee mieleen jotain heille sopivaa niin teen tai ostan, mutta väkisten en laita mitään.

Muutenkin täällä ollaan menty melko stressittömästi. Ei sillä, että muutenkaan olisin mikään kamala stressaajatyyppi. Viimeiset tilaustonttulakit ompelin vielä maanantaina ja sen jälkeen alkoi sitten muu tonttupaja ompeluhuoneessa. Nekin on viimeistelyä vaille valmiita ja suurin osa jo paketeissakin.


Viime viikolla aloin pikkuhiljaa laitella joulujuttuja esille. Meillä ei mitenkään kamalasti ole joulukoristeita, mutta ne harvat mitä on, ovat löytänee paikkansa kodistamme. Hoksasin, että kaapissa oli lisää noita tekstibannerin kirjaimia ja ne pääsivät koristamaan takkaa joulun ajaksi. Kaapin pohjalta löytyneet jouluvalot pääsivät samaan paikkaan ja ovathan nuo ihana tunnelman luoja illalla kun on pimeää!


Tyttöjen hoitopaikan joulujuhlaa vietettiin viime viikolla ja perjantaina vietiin sitten hoitajille muistamiseksi särkyneen sydämen kakku tomusokerikaakao-kuorrutteella. Tein kaksi kakkua, joista toinen jäi meille pakasteesen vierasvaraksi.



Perinteisesti leivoin myös saaristolaisleipää. Olen vuosia tehnyt tällä samalla kotikokin ohjeella ja yhdestä ohjeesta saa näppärästi kolme 1,5l:n vuokaan tehtyä leipää. Tänä vuonna tein taikinan tuplasti ja vein kolme leipää Veetin koulun myyjäisiin, josta ne katosivatkin ehkä viidessä minuutissa. Hyvä valinta oli näemmä tehdä suolaista kuivakakkujen sijaan!


Leivät käärin kelmuun ja laitoin koristeeksi palan lahjapaperia ja tuollaisia puukoristeita, joita sain viime vuonna ompeluryhmän joulukalenterista ison pinon.


Meiltä löytyy kotoa aika paljon kaikenlaisia diy-koristeita ja tässä alemmassa kuvassa olevat tähdet olen myös tehnyt itse sekä myös tuon helminauhan, jossa ne roikkuvat.


 Meidän joulunodotukseen kuuluvat myös polkkatikkarit, joita sulatellaan kuuman kaakaon sekaan!




 Joulukattauskin alkaa edes vähän hahmottua mielessä ja yhtenä osana ovat nämä ruusukultaiset kynttilät. Jotka tosin tässä kuvassa ovat ihan kultaiset :)


Toissapäivänä tuotiin kuusi sisälle ja tänään koristeltiin se lasten kanssa. Hain Halpa-Hallista ison läjän uusia koristeita ja lasten ripustettua lähes kaikki ei kuusta juurikaan näy. Voi olla, että joudun illalla tekemään uudelleenjärjestelyitä!


Tänään illalla on luvassa vielä hieman ompelua sekä paketointijuttuja. Ilmeissti Korvatunturilla on kiirusta, sillä piti ryhtyä avittamaan joulupukkia paketointihommien kanssa. Onneksi se on itselle todella mieleistä hommaa! Joulusiivouksiakaan ei tarvitse sen kummemmin tehdä, kun äitini kävi keskiviikkona antamassa parhaan joululahjan ja siivosi koko talon katosta lattiaan. Voisiko parempaa lahjaa toivoa?


Aattona ollaan meillä kotona ja äitini tulee myös tänne. Pappa joutui valitettavasti töihin aattona, joten ei pääse tänne meille illaksi ollenkaan. Päivä menee varmaankin samalla kaavalla kuin muinakin vuosina eli käydään haudalla, saunassa, syödään hyvin ja jospa se pukkikin eksyisi meille jossain välissä!


 Millä mallilla teillä on jouluvalmistelut?

torstai 21. joulukuuta 2017

Silkkipaperipussi joulukukalle sekä hyastintin jatkoaika

Ostin eilen kaupasta meille joulun amarylliksen, eikä kaapista tietenkään löytynyt sopivan kokoista ruukkua. Sitten muistin, että olen tehnyt kivoja silkkipaperipussukoita ennenkin ja kun kaapista löytyi Ikean silkkipaperia, tein ruukulle nopsaa suojuksen. Ohjeet tuohon helppoakin helpompaan pussukkaan löydät blogistani täältä.


Valkoinen pussukka on tehty kauan sitten samalla ohjeella ja siinä on olut ledkynttilä. Ne kun eivät sytytä pussia palamaan niin kuin tavallinen kynttilä :) Pussi on jopa säilynyt ehjänä kaapissa vuosia! Meidän hyasinttien kukinnot ehtivät mennä jo huonoiksi, joten leikkasin vain kukinnon pois niin kasvi sai kivasti jatkoaikaa. Kaunis on pelkkänä vihreänäkin! Eipä ole ennen tuollainenkaan käynyt mielessä :)



Vielä pitäisi käydä ostamassa uudet, kukalliset hyasintit jouluksi ja miettiä vähän joulupöydän kattausta. Jos kaipaat inspiraatiota, niin meidän aiempia kattauksia löydät esimerkiksi täältä  ja täältä .
Nämä pussukat ledikynttilöiden tai hyasinttien kanssa olisivat kiva lisä myös vaikkapa juurikin siihen joulupöydän kattaukseen. Pimeässä se valo heijastuu kauniisti läpi silkkipaperista.




tiistai 19. joulukuuta 2017

Muumien kirjakalenteri

Tuo meidän kotitonttu on vissiin tänä vuonna todella kiireinen tai laiska, koska se ilmoitti, että ei aio tänä vuonna täyttää lasten joulukalenteripussukoita. Täytyi siis suunnata kauppaan ostamaan kalenteri. Valinta ei sinänsä ollut vaikea, että jo viime vuonna näin jossain näitä kirjakalentereita ja ostin sellaisen tytöille. Veeti sai itselleen Kinder-kalenterin ja on ollut oikein tyytyväinen niiden suklaaseen. Yllättäen myöskään tytöt eivät ole olleet kateellisia siitä, että Veetin kalenterista tulee karkkia ja heidän ei.


Kalenterissa on siis kaksi puolta ja kummallakin puolella on kaksitoista luukkua, joissa jokaisessa on pieni muumikirja. Sopivasti on siis saatu joka illaksi iltasatu joulukalenterista. Tytöt aukovat luukkuja vuorotellen ja sekin on tainnut sujua riitelyittä!


Kalenteri maksoi täydellä hinnalla 16,9e, mikä ei minusta ole kovinkaan paha jos vertaa vaikka Lego-kalentereihin, jotka maksavat helposti sen 30e. Viereisessä laarissa oli Touhulan vastaava kirjakalenteri, joka taisi olla pari euroa kalliimpi. En kyllä keksinyt miksi niillä oli eri hinta. Ostin sen kuitenkin ensi jouluksi puoleen hintaan Kärkkäiseltä. Eilen ainakin Prismassa oli vielä noita muumikalentereja seitsemän euron hintaan eli nyt lähtisi halvalla ensi vuoden kalenteri.


Millaisia kalentereita teiltä löytyy tänä vuonna?


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...