torstai 23. helmikuuta 2017

Kuulumisia ja Marimekkoarvonnan voittaja

Vietetään lasten kanssa kotipäivää, kun Viia on ollut pari päivää oksennustaudissa. Tosin näyttää, että tauti on selätetty, eikä tänään ole oksentanut enää kertaakaan. Nyt Aava on pihalla leikkimässä, Veeti pelailee ja Viia nukkuu. Itse olin eilisen työmatkalla ja mies pyöritti sairastupaa. Oli melko rasittavaa tällaiselle autossa nukahtajalle ajaa kuudelta aamulla lentokentälle puolitoista tuntia ja sama illalla takaisin ja varsinkin kun kone oli yli tunnin myöhässä lumipyryn vuoksi.

Lähiaikoina on ehditty juhlia uuden kummipoikamme ristiäisiä, joihin tytöt pukeutuivat Pompin tyllimekkoihin. Kummatkin on ostettu kirpparilta. Tuo Aavan Enna-dress on ehkä kaunein pompin tyllimekko ikinä <3



Miehellä on ollut töissä superkiire, joten oltiin lasten kanssa mummulassa viikonloppu, kun mies painoi pitkää päivää töissä. Käytiin kirppareilla, lenkkeilemässä ja Veeti ja Aava pääsivät mummun kanssa luistelemassa. Viia olisi selkeästi halunnut mukaan!



Muutaman kuukauden sisään on myös sairastettu enemmän kuin koskaan ennen. Tammikuusta tähän päivään Viia on ollut kaksi vai peräti kolme kertaa kuumeessa ja nyt oksennustaudissa sekä sairasti myös yhden silmätulehduksen. Veetillä puolestaan oli korvatulehdus. Itse olen selvinnyt yhdellä flunssalla, mikä alkaa olla ennätys jos miettii viimeistä puolta vuotta. Kotipäiviä on siis kertynyt niin lapsille kuin mullekin.


Onneksi meillä on myös mummu hoitanut lapsia eikä mun ole tarvinut ihan koko aikaa olla pois töistä. Varsinkin nyt kun mies ei oikein pysty olemaan pois töistä niin mun olisi ollut pakko olla kaikki ne kerrat kotona, jos mummu ei olisi tullut apuun.


Mitään erikoisempia ei olla nyt hommailtu. Illat hujahtavat nopeasti töiden jälkeen ja tuntuu, että heti on nukkumaanmenoaika. Veetin kouluunilmoittautumislaput tulivat ja täytettiin ne. Toivotaan, että saadaan Veeti meidän lähikouluun, jota ollaan toivottu ykkösvaihtoehtona. Tuntuu kyllä niin uskomattomalta, että meillä on jo noin iso lapsi!


Viia on alkanut puhua entistä enemmän. Nyt puhuu jo kahta sanaa peräkkäin ja sanavarasto on kasvanut hirmuisesti. Jonkin verran ollaan nyt pottailtu ja pissojen tullessa pottaan Viia alkaa itsekin taputtamaan käsiä yhteen niin kuin me muut ollaan tehty aina jos pottaan jotain tulee. Mitään painetta ei tämän asian kanssa olla otettu. Käytetään kun muistetaan eli melko harvakseltaan. Joskus Viia esimerkiksi suihkuun mentäessä menee itsekin potalle kun ei ole vaatteita esteenä ja käy pissalla. Muutoin ei vielä ilmoita hädästä, vaan satunnaisesti ollaan saatu pissoja pottaan ihan tuurilla.

Eli mitään ihmeellistä auringon alla ei oikeastaan ole tapahtunut. Sitä perus arkea, mitä muulloinkin. Jonkin verran olen yrittänyt miettiä, että mitä vaatetta lapset ulkomaanreissua varten tarvisivat ja mistä niitä hommaisi. Uimakenkiä jos joltain löytyy edullisesti niin meiltä löytyisi koti 14cm, 17cm ja 20cm jalkaan :)


Sain vihdoin myös arvottua Marimekko astioiden voittajan ja voittaja on:

henna.holappa1@luukku.com

Otan sinuun yhteyttä spostilla.
Kiitos kaikille osallistuneille, teitä oli hurja määrä! <3

1 kommentti:

  1. Ihana lasten keittiö ja nuo virkatut herkut.Ja onnea Marimekon astioiden voittajalle.Omassa blogissa oli myös vasta Marimekkoa arvonnassa.

    VastaaPoista