perjantai 15. heinäkuuta 2016

Elloksen alesta itselle

Esittelen melko harvoin täällä omia vaatteitani, johtuen ehkä siitä, että ostan niitä myös harvoin! Elloksen "superalesta" tilasin vaatteita lapsien ja miehen lisäksi myös itselleni. Tai no vaatteita ja vaatteita, huikeat kaksi kappaletta :)

Tämän ensimmäise ovh oli jotain 130e, mikä oli minusta todella paljon tästä mekosta! Merkki on itselle ihan tuntematon, eikä tämä muutenkaan minusta ole sen kummempi kuin jotkut halvempien ketjujen vaatteet. Alenkin jälkeen hintaa jäi n.30e, mikä ehkä alevaatteesta oli hieman liikaa. Päätin kuitenkin sovittaa mekkoa ja miettiä, että pidänkö vai enkö. Tämä on hauskaa kangasta, tuommoista vähän kuin meleerattua neulosta/collegea ja sivussa on yksityiskohtana tuollaiset mustat leikkaukset.


Ainut mistä en kamalasti välitä, on tuo pääntien kanttaus, sillä siinä on tuommoista hopealankaa. Tämä on minusta monikäyttöinen ja menee ihan arkena tuon meleeratun kankaan ansioista, mutta asustamalla tästä saa ihan juhlavankin johonkin rentoihin juhliin.



Kävinpä lisäämässä tänne huiput sovituskuvat, kun keksin, että Veetihän nevoi äkkiä näpsäistä! Ottamiseen meni se minsa ja toinen vaate vaatisi alleen housut, mutta kun piti äkkiä ehtiä ennen kuin tytöt herää, joten niitä ei nyt ole.


Toinen vaate oli Elloksen omaa valikoimaa ja maksoi kympin :) Tämä on ihan mustaa collegea ja edessä on vetskaritaskut. Aika pientä mitoitusta, sillä otin koon 38/40, eikä ainakaan yhtään pienempi olisi saanut olla! Ehkä osittain johtuu siitä, että kangas ei kamalasti jousta. Kiva perusvaate, jota voi yhdistää sitten vaikka kuviolliseen alaosaan. Yksivärisiä yläosia mulla onkin ihan liian vähän!

Tilasitteko te mitään itsellenne tuolta alesta?

Meillä tilaus oli hyvin onnistunut, sillä palautukseen lähti ainoastaan yhdet kengät, pyyhesetti sekä yksi miehen paidoista. Kaikki tilaamani lastenvaatteet olivat sopivia, samoin kuin omani ja miehellekin tuli lukuisista paidoista vain tuo yksi vikatikki.



Ja koska Elloksella tuntuu olevan aina joku ale menossa, niin on myös nytkin. Nimittäin tuo superaleksi nimittämäni ale jatkuu vielä lastenvaatteiden osalta eli jo valmiiksi alennetuista vaatteista saa vielä sen -50%. Kannattaa käydä kurkkaamassa, että löytyisikö sieltä vielä jotain lapsille syksyksi. Pääset shoppaamaan tästä, alennuksen pitäisi päivittyä koriin automaattisesti tai viimeistään kassalla. Tämä lisäale on voimassa vain 17.7. asti.

Lisäksi koodilla 345413 saa -20% alennusta kaikista tuotteista, myös ale- sekä merkkituotteista. Tämä ale on voimassa kuun loppuun pois lukien jotain tiettyjä tuotteita, kuten elektroniikka. Itse ruukaan vain kokeilla, että saisiko jostain tuotteesta alen vai ei.

*sisältää mainoslinkin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti