tiistai 1. maaliskuuta 2016

Viime aikojen puuhia

Kiitos kovasti kaikille kommenteista edelliseen turvaistuinpostaukseen! Sieltä tuli mukavasti vinkkejä ja kokemuksia eri istuimista. Tähän postaukseen kokosin sekalaisia kuvia viime kuun lopulta ja vähän meidän kuulumisia. Osa näistä kuvista on saattanut näkyä jo Instagrammin puolella. Tervetuloa sinnekin seuraamaan.

Viime viikolla oltiin lasten kanssa ulkoilemassa ja Viiakin pääsi ensimmäistä kertaa kunnolla pihalle ihan maassa möyrimisen merkeissä. Oli siis tarkoitus lähteä lumitöihin kun Viia oli jo unilla, mutta tietenkin Viia juuri silloin heräsi ja kävin vaihtamassa Viialle vain toppakamppeet ja pistin maahan töröttämään.



Kyllähän tuo hieman ihmeissään oli, että mikä juttu se tämä on. Toki toppakamppeet päällä on myös vähän kömpelömpi liikkua, mutta hyvin pääsi kiipeämään portaita pitkin terassille, kun äidin silmä vältti.





Sunnuntaina meillä oli taas kiekkokoulua Veetin ja Aavan kanssa. Aava on kehittynyt muutamassa kerrassa ihan huimasti ja luistelee jo kovaa kyytiä kelkan kanssa. Viime kerralla opetettiin nousemaan ylös maasta kaatumisen jälkeen ja se onnistuu nyt myös. Pienet muutaman metrin matkat menevät jos myös ilman kelkkaa. Hommattiin molemmille lapsille mailat, joten aletaan nyt opettelemaan sen kanssa luistelua, niin saa vähän tarvittaessa tukea.


Veetillä oli jo nyt maila mukana ja luisteli sen kanssa tosi paljon paremmin kuin ilman. Veeti ei meinaa vaan kuunnella opetusta ja opetella niitä juttuja, mitkä opettaisivat luistelemaan ilman tukea. Haluaisi edelleen vaan mennä kelkan kanssa. Jospa se jossain välissä se innostus oppimiseen tulisi. Tai sitten ei. Aava puolestaan ujostelee opettajaa ja kääntää pään suunnilleen kainaloon, jos opettaja puhuttelee :)


Sunnuntaina käytiin pitkästä aikaa mäenlaskussa Huhmarissa ja otettiin makkarat mukaan. Ehdotettiin lapsille Huhmarin reissua, kun Veeti on aiemmin toivonut, että voidaanko käydä siellä tänäkin vuonna. Luultiin, että ois hyväkin juttu, mutta mitä vielä! Veeti veti kymmenen minuutin itkuraivon siitä, että ei halua lähteä, kun on jo kerran ulkoiltu tälle päivälle. Olen varmaan joskus maininnutkin, että Veeti on tosi huono ulkoilemaan, eikä mitkään ulkoleikit ja jutut tunnu kiinnostavan yhtään. Mäenlasku on yleensä kuitenkin ollut semmoinen, mihin on innoissaan lähtenyt. Kamala huuto vaan tuli. Päätettiin kuitenkin lähteä, että kyllä se mieli muutuisi autossa tai jos ei muutu, niin saisi istua autossa sen aikaa, että muut laskevat, koska Aava oli ihan innoissaan.


Ja ihan niin kuin ajateltiin, oli reissu kuitenkin mukava ja makkarakin maistui, vaikka sekin oli alussa ihan tyhmä juttu.




Oltiin paikalla iltapäivällä, niin sopivasti alkoi väki lähteä kun me tultiin ja saatiin paistaa makkaratkin oman porukan kesken.




Lauantaipäivä hurahtikin vauvakutsujen merkeissä. Ystäväpiiristämme kaksi saa vauvan touko-kesäkuussa ja järkkäsimme heille ylläriksi baby showerit. Olimme muka menossa porukalla syömään, mutta vietimmekin toisen luona kutsuja. Kumpikaan ei arvannut mitään ja siinä mielessä yllätys onnistui enemmän kuin hyvin!  Lahjaksi kokosimme porukalla vaippakakut, joihin minä ompelin kummallekin yhden bodyn.



Lisäksi tulostin pienet imetysinfot molemmille sekä ompelin kummallekin neljät parit kestoliivinsuojia, koska itse olen kokenut ne kaikista parhaiksi. Vaippojen lisäksi paketeissa oli mm. limpparia, isille kalja, villasukat, tutit, tuttipullot, teetä, suklaata, lelut ja oliko jotain hoitotuotteitakin!


Tarjottavat tehtiin nyyttäriperiaatteella ja minä toin cake popseja sekä valkosuklaalime-juustokakun.


Sitten meillä oli suolaista piirakkaa, makaronisalaattia, patonkia sekä levitteitä ja juomia.
Cake popsit tein helposti kekseistä ja appelsiinituorejuustosta. Toisissa oli suklaakeksejä ja toisissa Dominoita. Kuorrutteessa oli candy meltsejä.




Näissä kuvissa on yövaippatervehdykset eli viestejä yöllisiin vaipanvaihtohetkiin :)


Kutsuilla olikin jollakin meistä joku pöpö, sillä sunnuntaina puolet porukasta, minä mukaan lukien, oli mahataudissa! Täällä on siis menty eilinen lasten kanssa melko heikolla hapella. Onneksi se kesti vain päivän ja nyt ollaan taas elävien kirjoissa! Onhan tuota tullut tälle vuodelle sairastettua. Vasta kaksi kuukautta takana ja mulla on ollut silmätulehdus, pitkittynyt flunssakuume ja kaksi mahatautia! Että kyllä riittäisi nyt sairastelu.

4 kommenttia:

  1. Vauvakutsut kuulostaa ihanalta mutta tuo mahatauti ei niinkään. Toivottavasti ei tartu tauti koko perheelle! Nuita cake popseja tms ei oo tullutkaan koskaan kokeiltua mutta pitäis kokeilla. Mistä ostit nuita tikkuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä määkin toivon, että pysyy minussa tuo tartuntojen määrä. Mulla ois lauantaina pom de luxin kutsutkin :/

      Tikut oon ostanut kärkkäiseltä, mutta noihin käy myös paksut paperipillit ja tikkuja varmaan saa jo ihan prismoista sieltä missä on pillit ja kertakäyttöastiat!

      Poista
  2. Hei voisitko kirjoittaa ihan kapulaohjeen noille cakepopseille? En oo ikinä tehnyt mutta näyttävät niin hyviltä että ois kyllä kokeiltava :)

    VastaaPoista