tiistai 19. elokuuta 2014

Synttärit lähestyvät!

Meidän perheessä loppukesä ja syksy on juhlien aikaa, sillä kaikki perheessämme ovat syntyneet elokuussa tai syyskuussa. Mies aloittaa juhlimisen äitini kanssa samana päivänä elokuussa ja me tullaan lasten kanssa perästä syyskuussa. Lastenkin syntymäpäivissä on vain viikko eroa, joten ainakin tänä vuonna juhlitaan sitten kerralla molempien muksujen synttärit sekä mun kolmikymppiset. Pitää vielä katsoa, että miten juhlat järkätään. Lähinnä siis sitä, että saako Veeti kutsua joitain kavereita synttäreille vai mennäänkö vielä tämä vuosi kummien ja sukulaisten voimalla. Niistäkin kun kertyy porukkaa ihan kiitettävästi.

Olen yrittänyt miettiä, että mitä lapset tarvisivat lahjaksi, mutta yllättävän vaikea on keksiä mitään edullista, jolla olisi kuitenkin käyttöä. Kaikki tuntuu maksavan niin paljon, enkä oleta vieraiden laittavan suuria summia rahaa lahjaan, varsinkin kun iso osa vieraista joutuu hankkimaan jonkin lahjan kummallekin lapselle ja lisäksi joulu kolkuttelee syyskuun jälkeen jo ovella. Kokosin kuitenkin tähän pari kollaasia jutuista, joista osa joudutaan itse joka tapauksessa hommaamaan eli jotain näistä laitetaan varmaan itse syntymäpäivälahjaksi. Olkoon nämä nyt semmoisia haavekollaaseja yhdistettynä niihin tavaroihin, jotka joudutaan joka tapauksessa hommaamaan.


Aava tarvii hoitoa ajatellen ainakin uuden hoitorepun tai laukun, koska semmoista ei ole. Tuommoinen vaaleanpunainen mini kånken olisi ehkä söpöistä söpöin! Syksyksi tarvitaan kumisaappaat sekä jonkin sortin loskakengät. Veetillä viime vuonna olleet Kavatin villavuorisaappaat todettiin hyväksi ja voi olla, että semmoiset pitää hommata Aavallekin. Päivittäistä arkea helpottamaan haluaisin tuon oikean yläkulman Stokken tabletopin, joka on siis tuommoinen tarjoitin, minkä saa imukupeilla pöytään kiinni ja siinä on myös kourureunat, että kaatunu neste ei leviä pitkin lattioita. Nykyään meidän ruokailu, tai siis Aavan ruokailu, päättyy siihen, että ruokalautanen kipataan lattialle... Todennäköisesti tuon ostan itse, niin voisi kipata tuohon tarjottimelle suoraan Aavan ruuat. Sama alusta toimisi sitten myös esimerkiksi vesivärien kanssa tai muuten vain askartelussa.

Aavalla on käytössä Veetin vanhat lelut, joten lelujakaan ei mitenkään kamalasti tarvita ja dublojakin on valtava laatikollinen. Tokikaan meillä ei ole mitään "tyttöleluja", mutta missä vaiheessa se lapsi nyt alkoikaan leikkiä ylipäätänsä muilla kuin vauvaleluilla? Missä vaiheessa esimerkiksi nukkeleikit tulevat?

Vaatteiden suhteen olen aika ranttu, mutta Lindexin uuden malliston vaatteista tykkään melkein kaikista! Eli lahjana voisi olla vaikkapa jokin Lindexin vaatekin koossa 86. Vaatteet ovat myös suhteellisen edullisia. Vaikka teen itse suuren osan vaatteista, on joskus kiva saada myös jotain ostovaatetta. Toisille kummeille vinkkasinkin jo Lindexin vaatteista, kun kyselivät lahjatoiveita.

Veeti on toivonut tuota oikean yläkulman logiikkapeliä, jossa pelastetaan prinsessa. Sitä Veeti pääsi kokeilemaan siellä Leikkien kutsuilla. Toinen vaihtoehto voisi olla esimerkiksi tuo vähän saman tyylinen autopeli. Jomman kumman hommaan joko synttäri- tai joululahjaksi, koska Veeti harvoin esittää mitään lelutoiveita.

Veetin jalkakin on kasvanut semmoista kyytiä, että ainoastaan Reiman huopikkaat viime talvelta mahtuvat jalkaan. Tarvetta on siis niin tavallisille saappaillekin että karvaversioille. Mummun kanssa puhuttiinkin eilen, että rahalahja taitaa tulla tänä vuonna lasten osalta aika tarpeen, kun hankintoja on niin paljon tulossa. Prismasta löysin jo kivat, keltaiset kumpparit, mutta harmikseni niistä oli koko 29 jo loppunut.

Lisäksi Veeti tarvisi pussilakanoita, koska vaihdettiin alkuvuonna Veetille aikuisten kokoinen peitto, eikä siihen ole kuin yhdet lasten lakanat. Finlaysonilta oli tullut tuommoiset aika hauskat muumilakanat, joten ne voisivat olla yksi vaihtoehto. Kesän jäljiltä myös yökkärit ovat TAAS jääneet pieneksi. Kappahlissa näytti olevan ainakin tuommoinen kiva merirosvoyökkäri. Kokona noista saisi olla varmaan jo 110/116.


Kollaasissa oli mukana nyt vain noita isompia hankintoja, mutta noiden lisäksi aina toivottuja lahjoja ovat esimerkiksi muovailuvahat ja kunnon vesivärit. Meillä on jotkut halvat vesivärit ja oikeasti pitäisi hommata semmoiset peitevärit, mistä oikeasti jäisi jotain väriä siihen paperiin. Lelutoiveita en osaa antaa, koska Veeti on niin vähän kiinnostunut mistään leluista. Leikkimökin kauppa- ja ravintolaleikkeihin tarvisi kyllä lisää astioita ja kauppatavaroita, niin ei tarvisi jakaa sisältä sinne tavaroita.

2 kommenttia:

  1. Kannattaa muista tuossa lelu jutussa se, että kun Aava kasvaa isommaksi niin onko hänellä sitten muistoina niitä omia leluja. Ettei kaikki ole "vain" Veetin leluja. Monessa perheessä käy huomaamatta niin, että pienempi perii isomman lelut "kun niitä valmiiksi on", ja sitten vuosien päästä saatetaan huomata, että isompi vie ehkä ne kaikki omat lelunsa omille lapsilleen tai kotiinsa muistoksi ja nuoremmalle ei jää mitään, tai ehkä vain murto-osa toisen lelumäärästä. Niin hullulta kuin se tuntuukin, niin se nuorempi voi kokea vielä vanhanakin olonsa vähän syrjityksi tms tästä syystä.

    Eli kannattaa antaa niiden sukulaisten ostaa Aavalle ihan yhtälailla niitä leluja kuin Veetillekin, vaikka itsestä tuntuisi, että niihin yhdenkin leluihin hukkuu! Ja lapselle se ihan ikioma lelu on aina huippua verrattuna toisen vanhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tullut tuommoinenkaan mieleen! Itse kun olen ainut lapsi, niin moista ongelmaa ei ole ollut. Hyvä pointi kuitenkin! Ja kyllä meillä Aavalle tulee omia leluja nyt varmasti kun kasvaa, kun kuitenkin varmasti haluaa sitten vähän erilaisia tyttöleluja :) Oon mä ostanut kirpparilta Aavallekin omia, mutta kaikkia ei varmaan kuitenkaan voi säilyttää. Ehkä ne rakkaimmat ja kestävimmät vain.

      Poista