torstai 17. heinäkuuta 2014

Lastenhuoneiden myllerrys

Eilein oli sopivasti pitkästä aikaa pilvinen ja hieman sateinen päivä, joten ryhdyttiin tuumasta toimeen ja pistettiin huonejärjestystä vähän uusiksi. Veetin sänky muutti entiseen leikkihuoneeseen ja Aava siirtyi meidän makkarista omaan huoneeseen nukkumaan!



Ompelin tällä viikolla myös pari uutta tyynyä kummankin muksun huoneisiin. Veeti sai tuommoisen raikkaan sinivalkoraidallisen Paapiin pöllätyynyn kangasarkilla olleella pikkupöllöllä höystettynä. Ostin nimittäin joku aika sitten Paapiin pikkupossupussin eli kaksi tsi-pakettia kympillä. Sisältöön ei saanut vaikuttaa. Itse olen tyytyväinen, sillä sain pöllön sekä Tuiske-tontun enkä kyllä kakkoslaatua löytänyt arkeista, vaikka sen vuoksi ne halvalla olivat!


Hieman meinasi olla haastavaa saada kaikki tavarat mahtumaan jotenkin järkevästi tuonne huoneeseenm. Leikkikioskille ei oikein ollut paikkaa, joten laitettiin se sitten tuohon hyllykön eteen, jolloin kauppaleikkeihin liittyvät tavarat saa sen taakse hyllyyn ja niitä voi sieltä myyjä kaivaa asiakkaalle :)




Veeti oli innoissaan uudesta huoneesta ja Aavakin nukkui hyvin omassa huoneessaan. Kerran kävin antamassa maitopullon puoli neljältä ja sitten herättiinkin puoli seiskalta ylös. Hyvin kuului myös Aavan ääni toiselle puolelle taloa. Kai sitä kuitenkin on niin herkka lasten ääniin, että herää niihin, vaikka ääni tulisikin kaukaa ja pienellä volyymilla.



Aava sai siis entisen nukkumahuoneen. Päätyseinä pitäisi tapetoida ja tapettikin odottaisi tekijää vaatehuoneessa. En tiedä miten sain otettua näin sumeita kuvia, vaikka käytin täysin automaattia! Otin kuvat kahteen kertaan ja silti ne on ihan kamalia :/



Kortit ostettu Harjun paperista keväällä.


 Aavan huoneeseen on ämpätty vanhojen huonekalujen lisäksi uusi Ikean Kallax-hyllykkö eli tuo Expeditiä vastaava. Ehkä vähän on turhan paljon huonekaluja, mutta eipä ne muuallekaan tällä hetkellä mahdu, joten saavat luvan olla tuolla. Aavan vaatteet olisi tarkoitus vielä siirtää tuohon laatikostoon sängyn edessä.


Myös tuonne tapettiseinälle on muutama lokero ostettu, mutta ne pääsevät sitten paikoilleen tapetoimisen jälkeen.






Aavan huoneeseen ompelin siis nuo pöllötyynyt eli Paapiin pöllön sekä joulukalenterivaihdosta saadusta pöllökankaasta toisen tyynyn, jonka takakankaana on valkokeltaraidallista kangasta. Tein muuten elämäni ensimmäiset tyynyt vetskarilla!




"Mikäs se tämä lelu on?"



Samaan syssyyn siivottiin myös vaatehuone sekä laitettiin pari uutta juttua seinälle. Työhuoneeseen sain tämmöisen magneettitaulun, mihin ostin Ikealta myös pari tuommoista purkkia. Tuunasin saman tien niiden kannet papereilla, koska chili- ja muut kasvikuviot eivät oikein napanneet :)



1 kommentti: