torstai 26. kesäkuuta 2014

Alennuksesta hankittua

Pyörähdin juhannussunnuntaina Kärkkäisellä alennusmyynneissä, mutta en löytänyt sieltä oikein mitään itselleni tai lapsille. Ainut vaate tarvelistalla oli musta, lyhyempi neuletakki ja sen onneksi löysin viiden euron pilkkahintaan! Miehelle ostin yhden Puman hupparin, kun niitä se pitää paljon. Tällä viikolla tehtiin lasten kanssa pikareissu Lindexiin, sillä ei nuo kauan jaksa vaatekaupassa ihmetellä hermostumassa. Ei ollut edes tarkoitus mennä, mutta kauppareissulla poikettiin sitten ex tempore.

Ja hyvä niin, sillä löysin itselle aivan ihanan värisen raitamekon! Mitta mekossa oli aika omituinen, ehkä kymmenen senttiä alle polvien. Otin sitten sakset kauniiseen käteen ja lyhensin mittaa niin, että polvetkin näkyvät. Nyt se on hyvän mittainen. Helmaa en saanut käännettyä siinä samassa ja voi olla, että jää kääntämättäkin.




Aavalle löytyi Lindexiltä yksi body syksyä odottamaan sekä söpöäkin söpömmät uimahousut!  Metsolan alesta ostin puolestaan ensiaskelkengät Aavalle.



Tuon raitatopin ostin myös Lindexiltä ja hintaa näille kahdelle omalle vaatteelle sekä Aavan uikkareille ja bodylle tuli alle kolmekymppiä. Urkkatoppi on Intersportin alesta kympillä ostettu. Ihan kivoja alelöytöjä löytyi ja mikä parhainta, melkein kaikki oli -50% alessa. Kavatit taisivat olla ainoat, mitkä oli "vaan" -40%.


Mulla ei yleensä ole ollut mitään tarvelistaa tai tiettyjä tuotteita, mitä kyttäisin alennuksesta. Ulkovaatteet ostan kyllä alesta, mutta sisävaatteet yleensä tarpeen mukaan. Siksi olikin kiva, että löytyi näin paljon hyviä tuotteita noin hyvillä alennuksilla. Jotenkin esimerkiksi -30% tuntuu todella huonolta alennukselta, mutta puoleen hintaan on jo hyvä alennus. Löysittekö te alesta mitään tänä vuonna?

2 kommenttia:

  1. Mä oon ostanu pojille farkkuja alennusmyynneistä ja itselle muutama neuletakki ja hame. Tytölle pitäisi löytää vielä ihan perusvaatetta seuraavassa koossa, mutta jostain syystä koko 74 aina loppunut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans tarvisin sitä perusbodya ja semmoista, kun ei jaksa semmosia alkaa tekeen. ja kun meillä käytetään todella vähän muutenkaan pelkkiä bodeja!

      Poista