sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Ruisleipäkokeilu vol. 2

Jokin aika sitten sain miehen mummolta pakastettua ruisleivän juurta ja tällä viikolla päätin tehdä elämäni ensimmäiset "oikeat" ruisleivät. Ensimmäinen kokeilu meni ihan pipariksi, sillä taikina ei noussut ollenkaan vaikka sitä kohotin hurjat viisi tuntia. Leivoin kuitenkin leivät ja nekin jäi lopulta sisältä raa'aksi.

Mutta koska yrittänyttä ei lannisteta, tein uuden kokeilun perjantaina serkkuni hyväksi toteamalla ohjeella. Ja jotta homma ei olisi mennyt kuin Strömssössä, onnistuin laittamaan hiivan taikinaan vääränä päivänä, vaikka ohjeessa nimenomaan käskettiin  laittaa hiiva yön yli kohoamassa olleeseen taikinaan seuraavana päivänä. No taikina kohosi yöllä kiitettävästi hiivan ansioista ja varmuuden vuoksi lisäsin sitä hiivaa vielä aamullakin :) Taikina kohosi uudelleen ja leivistä tuli täydellisiä (paitsi ehkä ulkonäöltään...). Olivat hitusen rapeakuorisia ja ihanan pehmeitä sisältä. Reikäleivän keskustoista tuli ihania pikku ruisnappeja! Näitä ohuita leipiä paistettiin vain parikymmentä minuuttia! Reilusta kilosta jauhoja tuli siis kuusi leipää, joten osa meni pakasteeseen.


Ajattelin, että jos saan aikaiseksi, niin voisin viikonloppuna ainakin muutaman kerran kuussa yrittää leipoa. On sen verran hyvää ja halpaa. Ylhäällä raa'at leivät odottamassa uuniin menoa.


Ja tämmöisiä niistä sitten lopulta kaikkien vaikeuksien jälkeen tuli! Kyllä nuo leiväksi tunnistaa, vai?

Laitanpa serkun ohjeen tähän, jos siitä olisi vaikka apua jollekin toiselle onnettomalle leivän leipojalle, joka ei onnistu yhtään vaikeammilla ohjeilla :) Ohjeet kuulostaa aluksi tosi työläältä, vaikka itse työvaiheet on tosi nopsia ja helppoja kun ei tartte edes vaivata taikinaa. Itsessään noihin kohottamisiinhan se aika menee, mutta kun sillä aikaa voi tehdä muuta, vaikka käydä lenkillä ja nakata sitten pellillä olevat valmiit leivät uunit kun tulee kotiin :)

Ruisleipä

Juuri (jos olet saanut valmista juurta jostain, tämän vaiheen voi skipata)

n. 1dl ruisjauhoja ja saman verran vettä. Sekoitetaan taikinaksi ja astia jätetään peitettynä huoneenlämpöön. Noin vuorokauden kuluessa on alkanut käymään jo. Hieman kupliva, vaaleampi ja heikosti hapan tuoksu. Tässä vaiheessa voi lisätä piimää muutaman ruokalusikan verran.

Taikina on helpoin aloittaa illalla.

1 litra vettä (lämpimähköä)
juuri
1kg ruisjauhoja

Sekoita juuri veteen hyvin, lisää jauhot ja vaivaa esim. puulusikalla taikinaksi. Taikina on erittäin tahmeaa ja tarttuu sormiin helposti. Tee taikinan pintaan kauhalla pari uraa. Peitä vaikkapa liinalla ja jätä lämpimään yön yli (vaikka pesuhuoneeseen jossa lattialämmitys). Itse kohotin uunissa :)

Aamulla taikinan tulee olla hieman vaaleampi, ei niin tönkköä ja tuoksua happamalle. Jos urat ovat pienentyneet tai jopa kadonneet, niin taikina on käynyt hyvin.
Ennen kuin jatkat leipomista, ota juuri pois seuraavan kertaa varten! Ehkä reilun desin verran. Sitä voi säilyttää jääkaapissa tai pakastaa. Voi ottaa toki useammankin juuren pois jos haluaa lahjoittaa sitä vaikka kaverille.

Taikinaan lisätään :

n. 20g hiivaa sekoitettuna pieneen määrään vettä  (kuivahiivakin näytti toimivan jauhoihin sekoitettuna)
10ml suolaa
n. 250g ruisjauhoja

Lisää suola hiiva-vesi seokseen ja sekoita hyvin taikinaan. Lisää jauhot ja vaivaa puulusikalla. Taikina edelleen erittäin tarttuvaa. Anna taikinan levätä lämpimässä kunnes noussut hyvin.

Laita leivontapöydälle kasa ruisjauhoja, parinn desin verran. Ota kauhalla ison nyrkin kokoinen annos taikinaa ja laita jauhokasan päälle. Varovasti pyörittele taikina käsissä palloksi, jauhoha apuna käyttäen. Jauhoja ei saan vaivata taikinan sisään, vaan jauhojen tarkoitus on vain estää taikinan tarttuminen sormiin ja leivinpaperiin. Ripottele leivinpaperille hieman jauhoja, siihen kohtaan mihin reikä tulee. Aseta taikina leivinpaperille ja taputtele litteäksi leiväksi. Ehkä sentin paksuinen. Tee snapsilasilla reikä leipään - sen tulisi irrota helposti, voit käyttää haarukkaa apuna. Anna leipien levätä 1½-2 tuntia peitettynä. Pistele leipiä haarukalla ja paista noin 200-225 asteessa 15-20 minuutin verran. Ruisnapit paistuvat noin 10 minuutissa. Tästä taikinasta tulee 6-8 leipää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti