maanantai 3. lokakuuta 2011

Pipotehdas, lahjus ja alle vitosen haalari

Mulla oli tänään muutama tunti omaa aikaa ja se kuluikin mukavasti tehdessä kanalasagnea, vähän siivoillessa ja ommellessa. Hurautin tuon yhden mustan seuraksi kaksi muuta tilattua peruslörppäpipoa valmiiksi. Aikaisemmin tehdyssä sininen vuori ja noissa uusissa ihanan violetti. Taidan joutua tekemään siitä itselleni pipon kun oli niin hienon väristä... Löytyi vielä Löytöpalan palalaarista.


Pipojen omistaja voisi nyt sitten tulla kyläilemään, että saisi noudettua pipot ennen kuin on liian kylmä näihin!! ;)

Viime viikolla hoksasin, että alkaa tulla oikeasti kylmä ja aamuisin on mittari nollassa. Veetin villahaalari on vielä melko keskeneräisenä puikoilla niin ajattelin, että tarvitaan välikausihaalarin alle fleecepuku näille keleille. En halunnut kuitenkiaan maksaa monta kymppiä, kun villahaalari on kuitenkin jo työn alla. Ostinpa sitten Kärkkäiseltä sikapäivien tarjousviltin kolmella eurolla ja tein siitä haalarin. Ainoastaan vetskari piti ostaa lisäksi, sillä resoritkin löytyi omasta takaa. Eli alle viisi euroa tuli hintaa tälle lammashaalarille :)


 Viime viikolla tekaisin yhdessä illassa kaverille Jyväskylään neliöpipon lämmittämään pyöräilijän päätä työmatkoilla. Mukaan virkkasin irroitettavan ruusun, jotta voi irrottaa jos väri tai malli ei miellytä. Tai tarvittaessa kiinnittää sen muualle... :)




 Tässäpä vielä lähikuvaa ruususta. 

Sain muuten hauskan tilaustyön! Pitäisi tehdä pojalle sukat, joissa on mersun logo. Onko ideoita, miten sen voisi toteuttaa esimerkiksi sukan jalkaterän päälle? Silmukoita jäljentämällä ei oikein onnistu ja kirjailuakin kokeilin eikä siitä tullut kamalan nättiä. Saisikohan sitä virkattua jotenkin ja ommeltua kiinni? Toivottavasti joku osaisi antaa jonkun hyvän vinkin, sillä tekisi niin kovasti mieli toteuttaa tämä toive... :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti